Scandinavian Music Groupilta pian uusi albumi – katso musiikkivideo!
[jwplayer]http://youtu.be/-6a6_wknEdo[/jwplayer]
Scandinavian Music Group julkaisee yli kahden vuoden levytystauon jälkeen uuden, seitsemännen albuminsa. Vielä nimeämätön pitkäsoitto ilmestyy 31. tammikuuta 2014. Albumilta julkaistiin viime kesänä yksi single, Balladi 1. Huomenna perjantaina ilmestyy toinen single, Ei paniikkia. Kappaleen on säveltänyt Joel Melasniemi ja sanoittanut Terhi Kokkonen. Katso yläpuolelta kappaleen musiikkivideo.
– Tuleva albumi on äänimaailmaltaan eeppinen ja osin synteettinen. Tekstien aiheita ovat loput, alut ja minäkuvan epäluotettavuus. Huoneenkokoisen folk-ilmaisun jälkeen piti tehdä jotain aivan muuta, haluttiin luoda jumalattomia kosmoksia joissa kerronta ei olisi vain sanoissa, kertoo Terhi Kokkonen.
Scandinavian Music Groupille satelee jalometallia; kaikki yhtyeen julkaissut albumit ovat ylittäneet kultalevyrajan. Ensimmäinen albumi Onnelliset kohtaa (2002) on myynyt platinalevyyn oikeuttavan määrän ja seuraavat viisi studioalbumia Nimikirjaimet (2004), Hölmö rakkaus ylpeä sydän (2006), Missä olet Laila? (2007), Palatkaa Pariisin! (2009) ja Manner (2011) sekä kokoelma-albumi Näin minä vihellän matkallani (2011) ovat ylittäneet kultalevyrajan.
[button1 url=https://www.betsafe.com/fi/specialoffers/seven-deadly-sins?utm_source=BS-FI-13Q4-Online%20eComm&utm_content=BS-FI-131114-7DEADLYSINS-728X90-ALT1A-NOLOOP&WT.mm_source=BS-FI-13Q4-Online%20eComm&WT.mm_medium=Standard%20Banner&WT.mm_content=BS-FI-131114-7DEADLYSINS-728X90-ALT1A-NOLOOP&WT.mm_campaign=&WT.tsrc=MediaMind]VOITA GUMBALL-RALLIAUTO OMAKSI TÄÄLTÄ![/button1]
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”