Tunnettu suomalainen artisti Chisu nähdään tänään perjantaina alkavan Vain elämää -ohjelman tuoreella kaudella.

Nyt Chisu on julkaissut omalla Instagram-tilillään kirjoituksen, jossa hän kertoo kokevansa syyllistyneensä rasismiin Vain elämää -kuvauksissa.

Ohjelmassa Chisu käyttää mustien kulttuurista peräisin olevaa braids-kampausta. Myöhemmin hän on alkanut ajattelemaan, että olisi voinut jättää kampauksen käyttämisen välistä. Chisun mukaan hän harjoitti ohjelmassa kulttuurista omimista, mikä ei hänen mielestään ole hyväksyttävää valkoihoiselta ihmiseltä.

– Heräsin kesällä käymäni keskustelun ansiosta yhteiskuntamme eriarvoistaviin ja rasistisiin rakenteisiin ja omaan etuoikeutettuun asemaani valkoisena ihmisenä, Chisu kirjoittaa Instagramissa.

– Keskustelun aihe oli kulttuurinen omiminen ja mustien kulttuurista peräisin olevat braids -kampaukset, jollaisia minäkin oon käyttänyt kuvauksissa ja keikoilla.

Chisu painottaa ihailevansa braids-kampauksia suuresti.

– Oon käyttänyt niitä, koska ne on ollu ja on musta edelleen aivan valtavan upeita. Oon aina ihaillut mustien kulttuurista tulleita virtauksia ja inspiroitunut niistä, hän alleviivaa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kuva: AOP

Tällä hetkellä Chisua kuitenkin kaduttaa hänen kampausvalintansa.

– Nyt ymmärrän, että mun ois pitänyt ottaa paremmin selville ja kertoa mistä kulttuurista lainaan ja historian sekä nykytilanteen tiedostaen – lainaanko ollenkaan. Myöskään mun meikki- tai hiustiimissä ei ole ollut mustia tai ruskeita ihmisiä töissä, Chisu kuvailee.

– Kyseisessä keskustelussa ja myöhemmin lukiessani sekä käymissäni konsultaatioissa opin, että mustat ja ruskeat ihmiset joilla on ollut braidsit tai muu heille kuuluva hiustyyli, on joutuneet leikkaamaan ne pois saadakseen töitä, opiskelupaikan tai asuntoja. Sen lisäksi he kokevat väkivallan uhkaa ja voivat tulla pahoinpidellyiksi braidsien takia.

– Nyt kun olen perehtynyt asiaan, valitsisin kampaukseni toisin. Yhteiskuntamme eriarvoistavissa rakenteissa tuo kampaus mun päässä ei vaan ole ok. Kaiken tän haluun nyt tuoda esille ja pyytää anteeksi tekemääni virhettä.

Postauksenssaan Chisu toivoo, että aiheen ympärillä voitaisiin käydä rauhallista ja avointa keskustelua.

Näet tekstin kokonaisuudessaan alta.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.

Chisun anteeksipyyntö on herättänyt runsaasti keskustelua sosiaalisessa mediassa. Useat julkisuuden henkilöt ovat ilmaisseet tukensa artistille julkaisun kommenttikentässä.

– Tosi arvokasta pohdintaa. Kiitos. Ja juurikin toisiamme kunnioittaen ja kuunnellen, entinen poliitikko Jani Toivonen kommentoi.

– Just näin. Kiitos, että avasit keskustelun ja oot reflektoinut omaa toimintaa, tiivistää tunnettu somevaikuttaja Emmi Nuorgam.

Kaikki Chisun seuraajat eivät ole samaa mieltä siitä, että laulajan pitäisi pyytää aiheesta anteeksi. He näkevät positiivisena asiana sen, että Chisu haluaa tuoda esille muiden kulttuurien muoti-ilmiöitä.

– Jaksan ihmetellä tätä kulttuurinen omiminen -negaatiota minkä ihmiset ovat luoneet. Miten olisi näkökulma kulttuurillinen ihailu tai jos tahtoo olla mahtipontinen niin ylistys? eräs seuraaja pohtii.

– Nyt täytyy kyllä ihmetellä, että hiuksiakaan ei saisi laittaa niin kuin itse haluaa. Eihän tässä missään nimessä ole ollut kyse ”ilkkumisesta” kyseisistä kulttuuria kohtaa vaan juurikin päinvastoin. On hyvä, että asioista puhutaan ja tuodaan epäkohtia julki, mutta eikö tämä ole jo hieman yliampuvaa reagointia ja jeesustelua, toinen kirjoittaa.

– Mun mielestä sulla ei ole mitään anteeksipyydettävää. Lettien pitäminen ei ole kenenkään kiusaamista tai halveksumista, ellei sitä tieten tahtoen ole näin tarkoittanut. Ymmärrän tietysti, että aihe on kipeä monille ja täysin oikeutetusta syystä, mutta ihmisten vainoaminen ja syyllistäminen rasisteiksi pelkän ihonvärin ja lettipreferenssin perusteella on mun silmissä yhtä loogista, kuin lettien leikkauttaminen joltain toiselta, koska ihonväri, muotoilee kolmas.

Kuva: AOP

Lue myös:

Chisu paljastaa riitelevänsä muusikkopuolisonsa Jori Sjöroosin kanssa – avautuu yksityiskohdista: ”Pitää muistaa myös pussailla”

Julkkikset kiiruhtivat kommentoimaan Anna Puun Vain elämää -huhuja – Maija Vilkkumaa ehdottaa livesynnytystä: ”Harkitse vielä!”