Parhaillaan keikkataukoa viettävä Stam1na palaa esiintymislavoille tammikuun puolivälissä, kun lemiläisyhtye käynnistää ”Nocebo”-albumin Suomen-kiertueen jälkimmäisen osan. Perjantaina 18. tammikuuta starttaava ”Kebab Danger II 2013” -rundi sisältää runsaat 20 esiintymistä Etelä-Suomen klubeista aina Eläkeläisten kanssa soitettaviin Lapin-keikkoihin.
”Stam1na on vuosien varrella muuttunut vertikaalisti pyöriväksi lihavartaaksi. Siitä voi sivaltaa maukkaan setin. Vaikka päällisin puolin ruokamassa näyttää yksitoikkoiselle, on jokaisen kebuliuskan lähteenä oma yksilönsä, oma lampaansa. Vatsaan päätyy lemiläisen särän perinteenjatkaja, kansainvälisen menestysreseptin aines. Mutta liikaa ei saa santsailla, vaan niin, että yleisölle jää kesäksi nälkä!”, Stam1nan Antti ”Hyrde” Hyyrynen toteaa.
Lipunmyyntitiedot, ikärajat ja muu konsertti-informaatio ovat saatavissa suoraan keikkapaikoista.
KEIKAT:
Pe 18.1.2013 Porvoo, Bar Soho
La 19.1.2013 Kouvola, House of Rock
Ke 23.1.2013 Kajaani, Balls, Poronkusemat 2013 +Eläkeläiset
To 24.1.2013 Rovaniemi, Tivoli, Poronkusemat 2013 +Eläkeläiset
Pe 25.1.2013 Levi, Hullu Poro Areena, Poronkusemat 2013 +Eläkeläiset
La 26.1.2013 Oulu, Club Teatria, Poronkusemat 2013 +Eläkeläiset
To 31.1.2013 Pori, Bar Kino
Pe 1.2.2013 Turku, Klubi
La 2.2.2013 Turku, Klubi
Pe 8.2.2013 Lappeenranta, Ilona
La 9.2.2013 Joensuu, Kerubi
Pe 15.2.2013 Kuopio, Henry´s Pub
La 16.2.2013 Kuopio, Kulttuuriareena 44
Pe 22.2.2013 Jyväskylä, Lutakko
La 23.2.2013 Seinäjoki, Rytmikorjaamo
Pe 1.3.2013 Mikkeli, Bar’n’Night
La 2.3.2013 Hämeenlinna, Verkatehdas
Pe 8.3.2013 Lahti, Finlandia-klubi
La 9.3.2013 Harjavalta, Night Factory
Pe 22.3.2013 Savonlinna, Happytime
La 23.3.2013 Hamina, Rytmi-Katti