Parhaillaan keikkataukoa viettävä Stam1na palaa esiintymislavoille tammikuun puolivälissä, kun lemiläisyhtye käynnistää ”Nocebo”-albumin Suomen-kiertueen jälkimmäisen osan. Perjantaina 18. tammikuuta starttaava ”Kebab Danger II 2013” -rundi sisältää runsaat 20 esiintymistä Etelä-Suomen klubeista aina Eläkeläisten kanssa soitettaviin Lapin-keikkoihin. ”Stam1na on vuosien varrella muuttunut vertikaalisti pyöriväksi lihavartaaksi. Siitä voi sivaltaa maukkaan setin. Vaikka päällisin puolin ruokamassa näyttää yksitoikkoiselle, on jokaisen kebuliuskan lähteenä oma yksilönsä, oma lampaansa. Vatsaan päätyy lemiläisen särän perinteenjatkaja, kansainvälisen menestysreseptin aines. Mutta liikaa ei saa santsailla, vaan niin, että yleisölle jää kesäksi nälkä!”, Stam1nan Antti ”Hyrde” Hyyrynen toteaa. Lipunmyyntitiedot, ikärajat ja muu konsertti-informaatio ovat saatavissa suoraan keikkapaikoista. KEIKAT: Pe 18.1.2013 Porvoo, Bar Soho La 19.1.2013 Kouvola, House of Rock Ke 23.1.2013 Kajaani, Balls, Poronkusemat 2013 +Eläkeläiset To 24.1.2013 Rovaniemi, Tivoli, Poronkusemat 2013 +Eläkeläiset Pe 25.1.2013 Levi, Hullu Poro Areena, Poronkusemat 2013 +Eläkeläiset La 26.1.2013 Oulu, Club Teatria, Poronkusemat 2013 +Eläkeläiset To 31.1.2013 Pori, Bar Kino Pe 1.2.2013 Turku, Klubi La 2.2.2013 Turku, Klubi Pe 8.2.2013 Lappeenranta, Ilona La 9.2.2013 Joensuu, Kerubi Pe 15.2.2013 Kuopio, Henry´s Pub La 16.2.2013 Kuopio, Kulttuuriareena 44 Pe 22.2.2013 Jyväskylä, Lutakko La 23.2.2013 Seinäjoki, Rytmikorjaamo Pe 1.3.2013 Mikkeli, Bar’n’Night La 2.3.2013 Hämeenlinna, Verkatehdas Pe 8.3.2013 Lahti, Finlandia-klubi La 9.3.2013 Harjavalta, Night Factory Pe 22.3.2013 Savonlinna, Happytime La 23.3.2013 Hamina, Rytmi-Katti

LUE MYÖS: