Lemiläinen heviyhtye Stam1na julkaisee kuudennen albuminsa, SLK, 7. helmikuuta 2014. Albumi ilmestyy tuttuun tapaan Sakara Recordsin kautta. Levyn on tuottanut Janne Saksa ja miksauksesta vastaa tanskalainen Tue Madsen (mm. The Haunted, Mnemic ja Hatesphere). – Albumin työstäminen oli synkkää. Prosessi tuntui elottoman kissan silittämiselle. Kuin olisi ruoskinut kuolleita hevosia. Sitten jotakin tapahtui. Ehkä se oli Saksan Jannen ja Tanskan Tuen sydänhierontaa. Tai loppuunpalamisen jälkeinen RIEMUN kombustio: likakaivomme pohja täyttyi valolla ja liekeillä. Nyt leijumme kolmessa metrissä. Albumi on perkeleen kova ja bändi kesällä täysi-ikäinen. Henkilökohtainen comeback, kuvailee Antti ”Hyrde” Hyyrynen. Stam1na täyttää ensi vuonna 18-vuotta ja juhlistaa uuden albumin ja kiertueen myötä myös täysi-ikäisyyttään. Yhtyeen mittava kiertue käynnistyy lauantaina 8. helmikuuta Radio Rock –risteilyltä ja päättyy Tallinnaan toukokuussa. Yhtye soittaa Joensuussa, Kuopiossa, Helsingissä, Turussa ja Jyväskylässä kahtena peräkkäisenä iltana, ja näille keikoille on tarjolla myös kahden päivän lippuja. Molempiin konsertteihin oikeuttavat Stam2na-liput tulevat myyntiin maanantaina 2.12.2013 eli jo päivää ennen yleisen lipunmyynnin käynnistymistä. Muiden konserttien liput tulevat myyntiin keikkapaikkojen normaaleissa ennakkomyyntipaikoissa tiistaina 3. joulukuuta. Tarkemmat tiedot osoitteesta www.stam1na.com/keikat/ tai suoraan keikkapaikoista. Stam1na allekirjoitti levytyssopimuksen Mokoma –orkesterin luotsaaman Sakara Recordsin kanssa vuonna 2004 ja julkaisi yhtyeen nimeä kantavan debyyttialbuminsa vuoden 2005 maaliskuussa. Yhtyeen toinen albumi, Uudet Kymmenen Käskyä (2006), myi kultaa ja palkittiin Metalli-Emmalla. Stam1nan kolmas albumi, Raja, nousi Suomen virallisen albumilistan ykköspallille ilmestyessään vuonna 2008 ja rikkoi myös kultalevyrajan. Stam1nan neljäs albumi, Viimeinen Atlantis, ilmestyi vuoden 2010 helmikuussa. Albumi palkittiin 2011 vuoden Emma Gaalassa vuoden metallialbumina, ja bändi pokkasi gaalassa myös vuoden yhtye –palkinnon. Viimeinen Atlantis on myynyt platinalevyyn oikeuttavan määrän, 20 000 kappaletta. Edellinen albumi, Nocebo, ilmestyi helmikuussa 2012. Tuo Joe Barresin tuottama arvostelumenestys on myynyt kultaa. SAATTOJA JA HOITOJA 2014 -KIERTUE La 8.2.2014 Radio Rock -risteily Pe 14.2.2014 Kerubi, Joensuu La 15.2.2014 Kerubi, Joensuu Pe 21.2.2014 Henry´s Pub, Kuopio La 22.2.2014 Henry´s Pub, Kuopio Pe 28.2.2014 Tavastia, Helsinki La 01.3.2014 Nosturi, Helsinki Pe 07.3.2014 Amarillo, Kotka La 08.3.2014 Finlandia-klubi, Lahti To 13.3.2014 Bar Kino, Pori Pe 14.3.2014 Klubi, Turku La 15.3.2014 Klubi, Turku Pe 21.3.2014 Stoppari, Mikkeli La 22.3.2014 Pakkahuone, Tampere To 27.3.2014 Calle Night Club, Kokkola Pe 28.3.2014 Club Teatria, Oulu La 29.3.2014 Rytmikorjaamo, Seinäjoki Pe 4.4.2014 Bar 54, Forssa La 5.4.2014 Hullu Pullo, Vaasa Pe 11.4.2014 Viihdemaailma Ilona, Lappeenranta La 12.4.2014 House Of Rock, Kouvola Pe 25.4.2014 Lutakko, Jyväskylä La 26.4.2014 Lutakko, Jyväskylä Pe 2.5.2014 Suistoklubi, Hämeenlinna La 3.5.2014 Club Tapper, Tallinna [button1 url=http://casinoeurohunks.com]VOITA LIPUT YKSITYISBILEISIIN HUNKSIEN KANSSA![/button1]

LUE MYÖS: