Sunrise Avenuen Samu Haber samalle lavalle kansainvälisen hiphop-ryhmän kanssa
Follow Your Instinct (FYI) konsertoi sunnuntaina Sunrise Avenuesta tunnetun Samu Haberin kanssa KidsRock-konserttikiertueen viimeisellä keikalla Helsingissä!
“Finland – are you ready for this FYI – Follow Your Instinct and Samu Haber live show??? OMG – it’s going to be BANANAZZZ!! NO MATTER WHAT THEY SAY!!” – Hehkuttaa FYI Facebook-sivullaan.
Follow Your Instinctin ensimmäinen single No Matter What They Say, jossa vierailee Sunrise Avenuesta tunnettu Samu Haber, julkaistiin syyskuussa. Singlen tuotti Amerikkalainen Just Blaze, joka on aiemmin työskennellyt mm. Kanye Westin, 50 Centin ja Jay-Z:n kanssa. Musiikkivideo on kerännyt YouTubessa jo yli kolme miljoonaa katselukertaa. Ryhmä työstää tällä hetkellä myöhemmin julkaistavaa debyyttialbumiaan Animal Kingdom. Levylle on Haberin lisäksi kiinnitetty useita alan huippuvierailijoita, kuten Snoop Dogg ja Sean Kingston.
Follow Your Instinct on ryhmä, jonka ympäri maailmaa kotoisin olevat jäsenet ovat löytäneet toisensa musiikin kautta. Ryhmän keulahahmo Addis Mussa on tehnyt mittavan uran Keski-Euroopassa. Brooklynista kotoisin oleva Viper on työskennellyt useiden hiphop-artistien kanssa ja miehen persoonallinen soundi jää välittömästi mieleen. Kuria miehille pitää bändin ainoa naispuolinen jäsen Lionezz. Yhdessä Addis, Viper ja Lionezz muodostavat toimivan ryhmän, jota kutsutaan leikkisästi Euroopan Black Eyed Peasiksi.
Pelastakaa Lapset ry täyttää tänä vuonna 90 vuotta ja juhlii pitkää taivaltaan työssään lasten puolesta maanlaajuisen KidsRock 2012-konserttikiertueen merkeissä. Konsertti televisioidaan ja esitetään Nelosella 22.12 klo 19.30–21.00. Konserttituotot ohjataan Pelastakaa Lapset ry:n avustuksella kotimaan ja maailman lasten auttamiseksi. Tule mukaan ja osallistu konserttiin!

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Archie Cruz yritti puhua itsensä VIP-alueelle ilmaiseksi – käännytettiin pois
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Archie Cruz yritti puhua itsensä VIP-alueelle ilmaiseksi – käännytettiin pois
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa