Suomalaisen pop-musiikin kuningattaren paluu parrasvaloihin
Maarit Hurmerinta on vuosikausia ihastuttanut meitä suomalaisia hienolla musiikillaan ja upealla äänellään. Debyyttialbuminsa Maarit vuonna 1973 julkaissut laulajatar on lähes koko hienon ja pitkän uransa aikana tehnyt yhteistyötä aviomiehensä ja kitaristin Sami Hurmerinnan kanssa.
Viime perjantaina julkaistu levy on ensimmäinen uusi pitkäsoitto, sitten vuoden 2008 julkaistun Kun yö saapuu -albumin. Se on järjestyksessään hänen 18. albuminsa ja tämän lisäksi on julkaistu muutama kokoelma -sekä yksi live-levy.
Maarit kommentoi uutta levyään seuraavasti:
– Tämä on ollut hyvin monivaiheinen projekti, mutta olen enemmän kuin onnellinen tästä koko ryhmästä, joka on ollut vaikuttamassa lopputulokseen. Ihana bändi, jousiryhmä, puhaltajat ja kuoro.
Apujoukoissa mukana myös Matti Mikkola, Knipi ja Jetro,joka toimi äänittäjänä. Miksaajana toimi Arttu Peljo ja A&R-tehtävissä Pete Eklund. Iso kiitos kuuluu myös äärimmäisen huipuille levy-yhtiö -miehille Wempalle (Koivumäki) ja Gabille (Hakanen), joilta olemme saaneet varauksetonta tukea ja ymmärrystä.
Maarit vastaa pääosin albumin kappaleiden sävellyksistä miehensä Samin kanssa. Tekstityspuolella mukana ovat Maaritin lisäksi olleet Maija Vilkkumaa, Heikki Salo, Timo Kiiskinen, Tuure Kilpeläinen ja Kaija Pispa.
Miten elämästä kertoisin –kappalejärjestys:
Mä en vaadi – Kun minä itkin – Kielonmarja – Anna – Räntäsade – Joidenkin kaa – Palmikko – Miten elämästä kertoisin – Luxembourgin puisto – Villiviini – Mitä käykin
Maarit on syksyn aikana kiireinen paitsi uuden levyn ja sen kiertueen, mutta myös suositun Vain elämää- ohjelman toisella tuotantokaudella, joka pyörii paraikaa perjantai-iltaisin Nelosella.
Albumin julkaisukonsertti oli lauantaina Helsingin Savoy-teatterissa. Konserttikiertueen muut päivämäärät ja paikkakunnat ovat:
31.10 Järvenpää-talo, Järvenpää
01.11 Kulttuuritalo Virta, Imatra
23.11 Musiikkikeskus, Kuopio
27.11 Stoa, Helsinki
07.12 Tampere-talo, Tampere
08.12 Mikael, Mikkeli
13.12 Sibeliustalo, Lahti
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”