Suomen voittoprosentti Euroviisuissa loksauttaa leuan – käsittämätön luku
Euroviisut lähestyvät kovaa vauhtia. Seuraava voittaja ratkeaa 16. toukokuuta Wienissä Itävallassa, ja finalistit valitaan semifinaaleissa 12. ja 14. toukokuuta.
Suomea edustavat tänä vuonna viulisti Linda Lampenius ja laulaja Pete Parkkonen kappaleellaan Liekinheitin.
Vedonlyöntisivustojen perusteella Suomi on tällä hetkellä vahvoilla. Eurovisionworldin mukaan Suomi on monilla sivustoilla ykkössijalla, ja maan voittotodennäköisyydeksi arvioidaan nyt 30 prosenttia. Vain muutama viikko sitten vastaava luku oli vielä 16 prosenttia. Suomen takana seuraavat Ranska, Tanska, Australia ja Kreikka.
Ranskassa kovin haastaja
Tilastojen valossa Suomen kovimmaksi haastajaksi nousee Ranskan Monroe. Vasta 17-vuotias artisti kilpailee kappaleella Regarde!, jota on luonnehdittu näyttäväksi ja dramaattiseksi.
Lopullinen tulos ei kuitenkaan ratkea vedonlyöntitilastojen perusteella, sillä Euroviisujen voittaja valitaan sekä raatien että yleisön äänillä. Siksi lopputulos voi poiketa paljonkin ennakkoarvioista.
Tästä on saatu esimerkki jo aiemmin. Viime vuonna Ruotsia edustanut suomalaisyhtye KAJ johti pitkään vedonlyöntitilastoja, mutta kilpailussa lopullinen sijoitus oli neljäs.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”