Supertähti Nicki Minaj ensimmäistä kertaa Suomeen!
Lahdessa 3.-4. heinäkuuta 13. kertaa järjestettävä Suomen suurin urbaanin musiikin festivaali Summer Up on julkaissut ohjelmistonsa. Lahden Mukkulan rannassa päästään nauttimaan yhdestä kesän isoimmista tähdistä ja Suomessa ennennäkemättömästä naiskauneudesta, kun hiphopin kuningatar Nicki Minaj saapuu festivaalin pääesiintyjäksi.
Muodokkaista kurveistaan ja räväkästä tyylistään tunnettu Nicki Minaj on eittämättä viime aikojen yksi kovimmista kansainvälisistä naisartisteista. Hitteihin lukeutuvat mm. ”Superbass”, ”Starships” sekä viime vuoden katsotuimpien musiikkivideoiden joukkoon heittämällä mennyt ”Anaconda”. Yhteenlaskettuna kaikkia videoita on katsottu YouTubessa lähes huikeat kolme miljardia kertaa. Supertähti muistetaan myös muutaman vuoden takaisesta American Idol -tuomaroinnista.
Festivaalilla nähdään lisäksi yhdysvaltalaisten veljesten Swae Leen ja Slim Jimmyn muodostama rap-duo Rae Sremmurd, joka tunnetaan parhaiten Billboard -listalle päässeestä ”No Type” -singlestä. Nicki Minaj ja Rae Sremmurd esiintyvät festivaalin aloituspäivänä perjantaina.

LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Nettikasinot 2026 – Mitä sinun pitää tietää ennen pelaamista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”