Tältä näyttää Tiina Lymin ja Eero Ahon tytär – luo uraa menestyvänä laulajana
Tunnettujen näyttelijävanhempien tytär, laulaja ja lauluntekijä Ella Lymi esiintyi keskiviikkona Jussi-gaalassa kappaleellaan Seksii, huumeit, rahaa ja autoi, joka on myös Marja Pyykön ohjaaman Vuosisadan häät -elokuvan tunnusbiisi.
Tiina Lymin ja Eero Ahon tytär luo uraa menestyvänä artistina. Ella julkaisi ensisinglensä Mulle käy tammikuussa 2016 ja toinen single Poikii julkaistiin saman vuoden elokuussa. Se striimasi kultaa.
– Toivon, että olisin artistina vahva nainen, jolla olisi asennetta. Vähän niinkuin Paula Vesala, siinä olisi jotain munaa, Ella kertoi Yle:lle vuonna 2016.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Lyhyen tauon jälkeen Ella palasi musiikin pariin tänä vuonna kappaleillaan Mua Sattuu sekä Seksii, huumeit, rahaa ja autoi. Hänellä on levytyssopimus Kaiku Entertainment -levy-yhtiön kanssa.
Ella pääsi Teatterikorkeakouluun vuonna 2018 ja opiskelee myös näyttelijäksi. Hän on esiintynyt yhdessä vanhempiensa kanssa elokuvissa Juoksuhaudantie sekä Käsky.
Lue myös:
Jättiyllätys Jussi-gaalan punaisella matolla: Suosikkinäyttelijän raskaus paljstui!
Tässä ovat Jussi-gaalan rohkeimmat pukeutujat – Anu Sinisalolla, 55, illan rohkein kaula-aukko!
LUE MYÖS:
- Riikka Purralta paljastus parisuhteesta
- Veronica Verholta ikävä uutinen: ”Voi hyvä tavaton sitä on huolissaan”
- Mikko Koukilta tiukka avautuminen lapsistaan: ”Itse ovat tiensä valinneet”
- Linnea Leino vastaa suhdehuhuihin
- Ranskaan muuttanut Peter Franzén lataa suorat sanat Suomesta
- Joel Harkimo teki ikävän tempun Janni Hussille
- Vain elämää -tuotanto huolestui Jipusta: ”Mä en vaan kestä”
- Shirly Karvinen tulikuumissa bikinikuvissa Balilla – vau!
- Alisa Vainio ja Janne Saarinen yhä läheisemmissä väleissä – katso romanttiset kuvat!
- Tässä on Sara ja Mikko Parikan uusi ökykoti – katso huikea kuva lukaalista!