
Tässä on vuoden 2014 myydyin levy
Levymyynneistä käydään joka vuosi kovaa kilpailua, niin Suomessa kuin ulkomailla. Kotimaassa ollaan vuosien varrella totuttu näkemään ykkössijalla sellaisia artisteja kuin Jenni Vartiainen, Nightwish, Jari Sillanpää, Lauri Tähkä & Elonkerjuu, Anssi Kela ja Eppu Normaali. Viime vuonna myydyimpien levyjen listaan saatiin kuitenkin uusi nimi.
Musiikkituottajat – IFPI Finland ry:n keräämien vuositilastojen mukaan Robinin neljäs albumi 16 on ylivoimaisesti viime vuoden myydyin albumi Suomessa. Tämä on melkoinen saavutus, sillä levy julkaistiin vasta syyskuussa. Triplaplatinaa myyneen levyn huimaa menestystä ovat siivittäneet kultaa myyneet singlet Kesärenkaat, Parasta just nyt ja isoksi radiohitiksi kasvanut Paperilennokki.
Menestysalbumilta julkaistaan ystävänpäivänä 14.2. uusi radiosingle sekä video Sua varten. Kappale on ollut albumin julkaisusta lähtien yksi kuunnelluimpia albumiraitoja mm. Spotify:ssa ja se sopii julkaisupäivän teemaan hienosti. Biisin tekstissä korostetaan välittämistä ja omien valintojen tekoa. Jokaisella on vaikeaa joskus, mutta ongelmista selviää päättäväisyyden ja ystävien turvin. Musiikkivideon on ohjannut Jaakko Manninen ja siinä näyttelee pahan pojan roolia Mikael Gabriel, joka muistetaan oman soolouransa lisäksi mm. Robinin Boom Kah -singleltä.
Maaliskuun 20. päivä julkaistaan 16 Stadion Deluxe -paketti. Kattavalla julkaisulla on mukana yhteensä viisitoista kappaletta, joista kaksi uutta biisiä, 32-sivuinen kuvavihko ja DVD, jolla on taltiointi Robinin viime kesän Olympiastadionin konsertista, dokumentti viime vuoden kiertue-elämästä sekä muuta extra-materiaalia.
Vuoden myydyimmän levyn statuksen saavutus on suoraa jatkoa lahjakkaan tähden menestystarinalle. Robinin levyjä on myyty kolmen vuoden aikana jo lähes puoli miljoonaa kappaletta ja samalla hän on noussut yhdeksi sosiaalisen median seuratuimmista suomalaistähdistä. Superlahjakkaan artistin suuresta suosiosta kertoo myös se, että Robin on ollut jo kolme vuotta peräkkäin Suomen googlatuin henkilö.
Robin on ehdolla viidessä kategoriassa 27.2. järjestettävässä Emma Gaalassa. Hän on ehdolla Vuoden miessolistiksi, 16 Vuoden albumiksi sekä pop-albumiksi ja lisäksi yleisöllä on mahdollisuus äänestää Robin Vuoden artistiksi ja Parasta just nyt -video Vuoden musiikkivideoksi.
Robin aloittaa tämän vuoden keikkailun hiihtolomaviikolla Lapista ja jatkaa kevään ja kesän ajan kiertäen aktiivisesti Suomea massiivisella ROBIN 16 TOURilla. Keikkoja päivitetään täällä.
17.2. Ravintola Bistro, Kuusamo, Rukatunturi
18.2. Hullu Poro Areena, Levi
19.2. Ravintola Taiga, Kolari, Ylläsjärvi
21.2. Vaasan Jäähalli, Vaasa
07.3. Tähtiareena, Tampere
15.3. The Circus, Helsinki
13.6. Hamina Bastioni, Hamina
04.7. Kainuun Musiikkijuhlat, Kajaani
12.7. Aurlahti, Lohja
19.7. Kirmot-Areena, Saarijärvi
08.8. Aurafest, Turku
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Uutta tietoa Mikko ja Helena Koivun sovinnosta – mitä lopulta sovittiin?
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki