Tässä puolet Ruisrockin ohjelmistosta
Legendaarinen festivaali, 3.-5. heinäkuuta 46. kerran Turun Ruissalossa juhlittava Ruisrock on julkistanut noin puolet ensi kesän artistikattauksestaan. Festivaali aloitti julkistamisen viime keskiviikkona poikkeuksellisella tavalla, julkaisemalla uuden videon joka päivä aina tähän päivään saakka. Videoilla yleisö julkisti kesän artisteja laulamalla ja soittamalla. Tempaus sai Ruisrockin tiedotteen mukaan erittäin hyvän vastaanoton sosiaalisessa mediassa. Julkistusvideoihin voi tutustua Ruisrockin YouTube-kanavalla.
Heinäkuussa Ruissaloon saadaan kaksi brittiläistä maailmanlaajuisen menestyksen saavuttanutta nuorta tekijää. Ellie Gouldingista on kasvanut miljoonien levymyynnillään yksi tämän hetken suosituimmista naisartisteista ja parikymppisten veljesten muodosta Disclosure (artikkelikuvassa) on jo debyyttialbumillaan noussut sukupolvensa suosituimpien elektronisen musiikin yhtyeiden joukkoon ja maailman jättifestareiden pääesiintyjäkaartiin. Grammy-sarjassa painii myös yhdysvaltalainen metallin suurnimeksi noussut Mastodon, jonka tuorein albumi nousi ilmestyttyään Suomen virallisen listan ykköseksi.

Fanien odotus on palkittu, kun tanskalaisyhtye Mew sekä pitkän linjan ruotsalainen katurockjyrä Backyard Babies ovat tehneet paluun keikka- ja levytysrintamalle useamman vuoden tauon jälkeen. Kummankin yhtyeen kesän ainoat suomen-keikat nähdään Ruissalossa. Tuoreita ulkomaisia suosikkeja ovat nykyään Suomessa loppuunmyydyille yleisölle esiintyvä ruotsalaispoppari Veronica Maggio, Tanskan kiinnostavimpiin uusiin tulokkaisiin lukeutuva elektropoppari Mø ja debyyttialbumillaan maailmanmaineeseen noussut islantilainen Of Monsters And Men. Ensimmäistä kertaa Suomeen saadaan Yhdysvalloista saapuvat, jo maailmanlaajuisesti läpilyöneet rap-artisti G-Eazy ja indiepop-nelikko Echosmith.

Kotimaisten artistien osalta tullaan kuulemaan ainakin kaksi spesiaalikeikkaa. Disco Ensemble soittaa Ruisrockissa ainoana kesän keikoistaan kokonaisuudessaan 10 vuotta sitten julkaistun läpimurtoalbuminsa First Aid Kit. Kevään suosittu juhlakiertue huipentuu Ruissalossa erikoispitkään juhlakeikkaan, joka pitää sisällään myös muut yhtyeen kovimmat hitit. Amorphis puolestaan saapuu Ruissaloon juhlimaan 20 vuoden takaista, kotimaisen metallin klassikoksi kasvanutta Tales From The Thousand Lakes -albumiaan, soittamalla sen festarikansalle kokonaisuudessaan muiden harvinaisempien Amorphis-biisien siivittämänä.
Kaikkiaan kattauksessa on nyt yli kaksikymmentä kotimaista artistia kansansuosikeista uusiin kiinnostaviin artisteihin monipuolisesti eri genreistä. Mukana on pitkän linjan tekijöitä, kuten Apulanta, Jenni Vartiainen, Kaija Koo, Elastinen, Haloo Helsinki!, Michael Monroe ja Samuli Edelmann sekä tuoreempia nousijoita, kuten Apina, Tippa-T, Teksti-TV 666 ja Lyömättömät.

– Jo tässä vaiheessa kun bändikattauksestamme on julkaistu vasta puolet, ei millään malttaisi odottaa kesään, että festariportit päästään avaamaan. Luvassa on jälleen kerran ikimuistoinen viikonloppu Ruissalossa mahtavan musiikin siivittämänä. Ennen sitä töitä kuitenkin vielä riittää ja Ruisrockin ohjelmistoon on luvassa vielä yli 30 lisäystä pitkin talvea. Mukaan on vielä tulossa niin kansainvälisiä kuin kotimaisiakin tähtiä ja uusia tulokkaita eri musiikin tyylilajeista. Ensimmäisistä kuullaan toivottavasti jo hyvinkin pian!, toteaa Ruisrockin promoottori Mikko Niemelä.
Ruisrockin kolmen päivän perusliput ovat myynnissä Tiketissä, Lippupisteessä ja Lippupalvelussa. Perusliput ovat myynnissä vuoden 2014 hinnalla alk. 128 euroa 2.3. saakka, jonka jälkeen hinta on 135 euroa. Ruisrockin kolmen päivän VIP-liput ovat myynnissä Tiketissä.
Varmistuneet artistit:
Ellie Goulding (UK), Disclosure (UK), Mastodon (USA), Mew (DK), Veronica Maggio (SWE), Backyard Babies (SWE), Echosmith (USA), G-Eazy (USA), Mø (DK), Of Monsters and Men (IS), Amorphis, Apulanta, Elastinen, Disco Ensemble, Haloo Helsinki!, Jenni Vartiainen, Kaija Koo, Michael Monroe, Samuli Edelmann, Anssi Kela, Apina, Atomirotta, Jvg , Kasmir, Lapko, Lyömättömät (Solonen, Kosola & Xmies), Olavi Uusivirta, Roope Salminen & Koirat, Ruudolf, Karri Koira & Särre, Sanni, Santa Cruz, Teksti-TV 666, Tippa-T
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn