Tässä on Suomen ensimmäinen 4K-musiikkivideo
Kansainvälisesti menestynyt helsinkiläisbändi Poets of the Fall julkaisi viime syksynä uransa kuudennen studioalbumin Jealous Gods. Tänään 23.1. tältä suoraan listaykköseksi menneeltä levyltä julkaistaan toisena singlenä kappale Love Will Come to You.
Single pitää sisällään kaksi versiota Love Will Come to You -biisistä sekä bonuksena liveversiot kappaleista All the Way / 4U (live SuomiLOVE -ohjelmasta) ja The Ballad of Jeremiah Peacekeeper.
Uuteen singleen kuvattu video julkaistaan yhtyeen YouTube -kanavalla tänään. Yllä näkyvä video on katsottavissa YouTubessa uudella 4K-resoluutiolla, joka on neljä kertaa tarkempi kuin useimpien nykyisten televisioiden ja esimerkiksi Blu-Ray-levyjen käyttämä FullHD-resoluutio. Kyseessä lienee ensimmäinen kotimainen 4K-formaatissa julkaistu musiikkivideo.
Videon on ohjannut Saku Perintö ja se on toteutettu yhteistyössä Visit Helsingin kanssa.
– Lähdimme meille ehdotettuun yhteistyöhön innolla mukaan, sillä Poets of the Fall on kansainvälisesti tunnettu helsinkiläinen bändi, jolla on aktiivisia faneja meille tärkeillä markkinoilla kuten Saksassa ja Venäjällä. Tämä on uudenlainen tapa tuoda esille Helsinkiä, ja tarkoituksena on myös jatkaa yhteistyötä faneja osallistavalla tavalla, sanoo Visit Helsingin markkinointiviestintäpäällikkö Maarit Pitkänen.
– Olemme erittäin kiitollisia loistavasti sujuneesta yhteistyöstä kaikkien videoon osallistuneiden tekijöiden ja sponsoreiden kanssa. On hienoa päästä esittelemään omaa kotikaupunkiaan tällä tavoin ja kansainvälisesti, kommentoi Poets of the Fall.
Kevään keikat
Jealous Gods -kiertue käynnistyi viime syksynä loppuunmyydyltä Tavastialta ja jatkui muualle Eurooppaan, jossa bändi esiintyi niin ikään täysille areenoille. Tavastian keikan lisäksi yhtyeen kalenteriin mahtui loppuvuodesta muutama muukin Suomen-keikka, joille luvassa jatkoa keväällä 2015. Kiertue käynnistyy jälleen Vantaalta helmikuun 27. päivä. Lisätietoa keikkapäivistä ja -paikoista täältä.
Poets of the Fall on solisti Marko Saaresto, kitaristit Olli Tukiainen ja Jaska Mäkinen, kosketinsoittaja Markus Kaarlonen, basisti Jani Snellman ja rumpali Jari Salminen
Kuva: Olli Haveri
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”