The Rasmuksen UMK-voittokappale joutui suuren kohun keskelle – syytetään rasistikseksi!
Suosittu suomalaisyhtye The Rasmus voitti viikonloppuna Uuden Musiikin Kilpailun kappaleellaan Jezebel. The Rasmus edustaa Suomea toukokuussa Torinossa järjestettävässä Eurovision-laulukilpailussa.
Yhtyeen keulakuva Lauri Ylönen kertoi hiljattain Iltalehden haastattelussa voittokappaleen nimen viittaavaan samannimiseen Raamatun hahmoon, joka on miehen mukaan ”itsenäinen oman tiensä kulkija”.
Nyt kappaleen nimestä on noussut massiivinen somekohu, sillä Jezebel on tulkittu soisaalisessa mediassa rasistiseksi ilmaukseksi. Asian nosti omalla Instagram-tilillään feministisestä ideologiastaan tunnettu rap-artisti Yeboyah.
Yeboyah syyttää The Rasmusta avoimesti rasismista. Hänen mielestään bändi ei ollut Suomelta oikea valinta Euroviisuihin.
– Maailmassa on suurempiakin ongelmia, ja on aina ollut, mutta rasismi linkittää ne toisiinsa. Kulttuuri, joka hyväksyy tämän kappaleen Euroviisuissa on sama, joka kieltää mustilta ja ruskeilta ihmisiltä ihmisoikeudet, Yeoboyah kirjoittaa Instagramin Stories-osiossa englanniksi.
Yeboyahin oma suosikki UMK:ssa oli artisti Isaac Sene.
– Meitä olisi voinut edustaa musta queer-laulaja Isaac Sene homoseksuaaleja ja seksuaalisuuttaan tutkivia voimaannuttavalla kappaleella, mutta päätämme sen sijasta olla rasisteja, räppäri laukoo.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Yeboyah on lisännyt Stories-julkaisujensa oheen Baptist Newsin artikkelin, jossa kerrotaan tarkemmin Jezebel-sanasta.
Viime vuonna Yeboyah herätti runsaasti keskustelua mediassa, kun hän nosti esiin suomenkielisen räpin piirteitä, jotka hän kokee rasistisiksi. Erityiseen syyniin joutui muun muassa rap-artisti Pyhimys.
Lue myös:
- Shokkipaljastus Salatut elämät -sarjan tulevaisuudesta
- Ville Haapasalo teki shokkipaljastuksen perheestään – esitteli 17-vuotiaan yllätyspoikansa!
- Helena Koivu julkaisi harvinaisen kuvan äidistään – yhdennäköisyys hämmästyttää!
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Shokkipaljastus Salatut elämät -sarjan tulevaisuudesta