Tuomari Nurmio julkaisee uuden levyn
Dumari ja Spuget -bändin Usvaa putkeen -albumi julkaistaan 1.2.2019.
Tuomari Nurmion bändi Dumari ja Spuget julkaisee 1.2. neljännen albuminsa nimeltään Usvaa putkeen. Levyllä kuullaan uusia rouheampia sovituksia Nurmion tekemistä tutuista klassikkokappaleista.
– Dumari ja Spuget on pitkäaikaisin kokoonpano koko musiikkiurani aikana. Bändi on julkaissut aiemmin albumit Dumari ja Spuget (kultalevy 2013), Bailaa (2014) ja Dumarillumarei (2017). Uusi albumi Usvaa putkeen on näistä kaikkein suoraviivaisin rock-vetoinen kokonaisuus klassisella neljän miehen kitarabändillä. Soitosta kuulee armotta sen, että biisejä on ’jauhettu sisään’ keikoilla. Boogie-vaihde on nyt tapissa! toteaa Hande.
Nurmion ensimmäisestä albumijulkaisusta Kohdusta hautaan tulee tänä vuonna kuluneeksi 40 vuotta. Artistilla itsellään ei ole erityistä halua puhua taiteilijajuhlavuodesta, mutta neljä vuosikymmentä, 25 studioalbumia, arvostus biisintekijänä ja artistina sekä useita palkintoja ja tunnustuksia kerännyt Nurmio on tehnyt ainutlaatuisen uran suomirockin saralla.
– Tärkein asia voi joskus päästä unohtumaan kaiken säätämisen ja kelaamisen takia. Sen takia tää levy oli ihan pakko tehdä. Rock on katujen ja kellarien musaa. Huutoa ja hakkausta. Perusarvot kunniaan! Hande jatkaa.
Dumari ja Spuget – Usvaa putkeen:
01. USVAA PUTKEEN 02. PIKAJUNA HELVETTIIN 03. #RASVA-RAINER 04. ÄLÄ ITKE IINES 05. KOVA LUU 06. MAANANTAI 07. EI KUKAAN PÄÄSE PAKOON 08. TUHMA HAUVA 09. LASTEN MEHUHETKI 10. LUUTA JA NAHKAA 11. HEI SPUGE 12. LIHAVA RAKKAUS 13. HUNAJAINEN PAHOLAINEN 14. HUDA HUDADumari ja Spuget tulevia keikkoja:
22.02. Tampere, Klubi 23.02. Jyväskylä, Lutakko 01.03. Joensuu, Kerubi 02.03. Kuopio, Henry’s 23.03. Helsinki, Nosturi 29.03. Turku, Teatro / LogomoLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa