
Ultra Bra tekee paluun ja julkaisi nakukuvan – tältä he näyttävät nyt!
Vihdoin se on totta – Ultra Bra tekee paluun nousemalla festarilavoille 16:n vuoden tauon jälkeen.
Yksi yhdeksänkymmentäluvun merkittävimmistä suomalaisista bändeistä, Ultra Bra, tekee ensi kesänä näyttävän paluun estradeille. Ainutkertaiset keikat soitetaan kolmella Suomen suurimmalla festivaalilla: Ruisrockissa, Provinssissa ja Ilosaarirockissa.
Omaääninen bändi koostui aikoinaan harvinaislaatuisesta ryhmästä ihmisiä. Myöhemmin Ultra Bran jäsenet ja sanoittajat ovat lyöneet leimansa suomalaiseen musiikkiin, teatteriin, politiikkaan ja tieteeseen tavalla, jota voi pitää poikkeuksellisena.
Paluukeikoille yhtyettä on kosittu usein. Kun sellaisten mahdollisuutta jälleen viime joulukuussa tiedusteltiin, yhtye huomasi, että ensimmäistä kertaa ne saattaisivat onnistua.
– Meillä on niin paljon jäseniä bändissä, että aina jollain on ollut levy tekeillä tai vastaavaa. Tänä vuonna ihmisten aikataulut sopivat kerrankin yhteen ja päätös keikoista syntyi nopeasti. Nyt on se hetki, jolloin lähtisimme todellakin laulamaan festareille, sanoo säveltäjä Kerkko Koskinen.
Ultra Bran lopettaessa vuonna 2001 ei sillä ollut manttelinperijöitä. Nykyisten radiokanavien hallitsijoiden rinnalla yhtyeen omintakeisuus on vain korostunut. Ehkä tästä syystä aikoinaan sukupolvensa äänenä pidetyn ryhmän musiikki onkin siirtynyt sukupolvelta toiselle. Kunnianhimoiset sovitukset, tarttuvat melodiat ja koskettavat tekstit eivät ole menettäneet tenhoaan, vaan vedonneet vuodesta toiseen yhä uusiin musiikin harrastajiin ja rakastajiin.
Kerkko Koskisesta tämä on tuntunut palkitsevalta. Joka vuosi joku ryhmä nuoria muusikoita pyytää häneltä nuotteja esityksiinsä.
– Myös meille itsellemme bändi ja sen musiikki ovat tietysti tärkeitä. Ultra Bra oli meidänkin nuoruuttamme, Koskinen sanoo.
Kesän 2017 keikat
Provinssi, Seinäjoki
la 1.7.2017
Ruisrock, Turku
su 9.7.2017
Ilosaarirock, Joensuu
su 16.7.2017
Ultra Bra löytyy myös Facebookista, jossa bändi on julkaissut nostalgisia kuvia, kuten alla oleva nakukuva.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa