Näin laulaja Tuulin elämä muuttui Selviytyjät-kuvausten jälkeen – ”Voin rehellisesti sanoa…”
Artistina ja tubettajana tunnettu Tuuli kertoo tuoreessa Instagram-päivityksessään hyvin avoimesti ajatuksistaan, joita on käynyt läpi Selviytyjät Suomi -ohjelman kuvausten jälkeen.
Tuuli osallistui Selviytyjät-kuvauksiin tänä keväänä. Sarja kuvattiin Karibian rannikolla Dominikaanisessa tasavallassa.
Nyt Tuuli hehkuttaa voivansa henkisesti paremmin kuin milloinkaan aikaisemmin.
– Oon tehnyt tosi paljon ajatustyötä viimeiset pari viikkoa, ja voin rehellisesti sanoa olevani onnellisempi ja hyvinvoivempi kun koskaan aiemmin, Tuuli kirjoittaa Instagramissa.
– Tauko todellisuudesta ja omasta arjesta teki mulle niin hyvää, ja yksinkertanen elämä ”keskellä ei mitään” oli just sitä mitä tarvitsin.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Tuuli painottaa Selviytyjien olleen hänelle suuri kasvun paikka ihmisenä.
– Selviytyjät oli hieno kokemus ja ainutlaatunen skaba, mutta mulle ennen kaikkea matka itseeni, josta oon ikuisesti kiitollinen.
Nyt artisti on päättänyt antaa aiempaa enemmän aikaa itselleen ja läheisilleen.
– Oon ottanut aikaa pois somesta ja keskittyny enemmän oikeeseen elämään & läsnäoloon, Tuuli kiteyttää.
Lue myös:
Sometähti Tuuli sai Farmi-sarjan kuvauksissa sairauskohtauksen – avautuu nyt tilanteesta somessa!
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Oho! Jari-Matti Latvalaa uhkaa linnatuomio!
- Sara Sieppi laittoi ökykotinsa myyntiin – katso kuvat!
- Kuningatar Mette-Maritin tilassa on ilmennyt komplikaatioita
- Sofia Belórfilla shokkikäänne raha-asioissa – ökykaunotar taas ulosotossa
- Prinssi Harrylta rajuja syytöksiä: Terroristit uhkasivat
- Huh! Amanda Harkimo joutui ulosottoon – isän hautajaiset vieläkin maksamatta
- Kasinorakastajan blogi: Arpoja ja porsaanreikiä
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Joel Harkimo avoimena väleistään Janni Hussiin: ”Janni tulee ikuisesti olemaan minulle…”
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Martina Aitolehden unelma palasina: menetti Levin loma-asunnon
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Näin valtava omaisuus Dolly Partonilta jäi – kuka perii lapsettoman tähden miljoonat?
- Janni Hussilta avoin paljastus yksityiselämästä: ”Olen deittaillut vain…”
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään
- Alisa Vainiolta jättiyllätys
- Iida Vainio avautuu: ”Tästä alkaa mun uusi luku”