Näin paljon rahaa suomalainen tarvitsee loppuelämäkseen – länsisuomalainen tuplasti enemmän kuin itäsuomalainen
Uudessa tutkimuksessa selvitettiin kuinka paljon rahaa suomalaiset arvioivat tarvitsevansa voidakseen lopettaa työnteon ja silti ylläpitää sopivaa elintasoa.
Finanssipalveluihin erikoistuneen Investiumin teettämässä tutkimuksessa selvisi, että itäsuomalaiset pärjäisivät vähimmällä – heille riittäisi noin 1,7 miljoonaa euroa. Suurimman summan, noin 5,4 miljoonaa, tarvitsevat 25–34-vuotiaat. Keskiarvoisesti suomalaiset arvioivat tarvitsevansa noin 3,3 miljoonaa euroa saavuttaakseen taloudellisen riippumattomuuden, jolloin he voisivat ylläpitää sopivaa elintasoa tarvitsematta tehdä töitä.
– Karkeasti arvioiden keskivertopalkansaajan työuran tienestit jäävät reilusti alle kahden miljoonan euron. Tuo 3,3 miljoonaa onkin suuri summa, eivätkä loton pääpotit edes aina riittäisi suomalaisille, vertaa Investiumin hallituksen puheenjohtaja Tarkko Laitinen.
Rahantarpeessa on suuria alueellisia eroja. Itäsuomalaisille taloudelliseen riippumattomuuteen riittää noin 1,7 miljoonaa, kun taas länsisuomalaiset haluaisivat yli tuplasti tämän summan, noin 3,8 miljoonaa. Etelässä luku oli puolestaan 3,5 miljoonaa ja pohjoisessa 2,7 miljoonaa.
42 prosenttia suomalaisista säästää taloudellista riippumattomuutta varten
Eniten rahaa taloudellisen riippumattomuuden saavuttamiseen kertovat tarvitsevansa 25–34-vuotiaat, joille riittävä summa on noin 5,4 miljoonaa. Toinen yli viisi miljoonaa tarvitseva ryhmä on alle 20 000 euroa vuodessa tienaavat. – 25–34-vuotiaiden tuloksessa näkyy varmaankin elämäntilanteen erikoispiirteet kuten esimerkiksi perheen perustaminen. Riittävä summa laskeekin iän mukana. Toisaalta moni on voinut ajatella, että sijoittamisen sijaan rahaa vain kulutetaan, Laitinen sanoo. Tutkimuksessa selvisi myös, että 42 prosenttia suomalaisista säästää tai sijoittaa pääomaa taloudellista riippumattomuutta varten. Laitinen muistuttaa, että tämän tavoittelu ei vaadi miljoonan alkupääomaa, vaan varallisuus voi kasvaa järkevillä ratkaisuilla. Alkuun pääsee pienelläkin kuukausisummalla. – Sijoittaminen on pitkäjänteistä työtä, ja siksi se kannattaa aloittaa mahdollisimman varhain. Jo esimerkiksi 300 euron kuukausittainen sijoitus kasvaa 10 vuodessa yli 50 000 euron pääomaksi, jos tuotto on 8 prosenttia vuodessa. 20 vuodessa se on jo yli 160 000 euroa. Kannattaa kuitenkin olla tarkkana siinä, millaisia sijoitusinstrumentteja valitsee. Paras tapa on käydä asiantuntijan kanssa läpi eri vaihtoehdot sekä niiden kulut, mahdollisuudet ja riskit, Laitinen neuvoo.”Paljonko tarvitsisit rahaa saavuttaaksesi taloudellisen riippumattomuuden (voisit halutessasi lopettaa työnteon ja silti pitää yllä sopivaa elämäntasoa?” (keskiarvo euroissa)
Yleinen keskiarvo: 3 362 566 € Alueet- Länsi-Suomi: 3 871 281 €
- Etelä-Suomi: 3 553 446 €
- Pohjois-Suomi: 2 732 245 €
- Itä-Suomi: 1 778 287 €
- Enintään 20 000: 5 109 787 €
- 20 001–35 000: 2 804 078 €
- 35 000–50 000: 2 555 179 €
- 50 001–75 000: 2 366 905 €
- 18–24 vuotta: 3 676 722 €
- 25–34 vuotta: 5 446 642 €
- 35–44 vuotta: 3 952 665 €
- 45–54 vuotta: 2 016 388 €
- yli 55 vuotta: 2 269 622 €
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Uusi käänne Helena Koivun rikosjutussa
- Kasinorakastajan blogi: Pelaajansuojaa vai näennäissuojaa?
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”