Naisille koolla ei ole väliä – ainakaan tablettilaitteissa
Maailman myydyimpien kannettavien tietokoneiden laukkujen ja lisätarvikkeiden valmistaja, Targus julkisti tablettiaiheisen nettikyselynsä tulokset. Sen mukaan Windows 8 on herättänyt paljon kiinnostusta, 10 tuuman näytöt ovat kiinnostavimpia ja käyttäjät haluavat suojata tablettilaitteitaan.
Tablettilaitteet ovat tulleet näkyväksi osaksi ihmisten jokapäiväistä elämää. Niitä käytetään yhä useampiin käyttötarkoituksiin, kuten viihteeseen, työtehtäviin, yhteydenpitoon ja harrastustoimintaan. Kysynnän myötä tablettilaitteiden valikoima on kasvanut entisestään.
Kiinnostus Windows 8 -tablettilaitteita kohtaan on herännyt nopeasti. Kaikista vastanneista melkein kolmannes (31%) on eniten kiinnostunut juuri Windows 8 -tablettilaitteen hankkimisesta. Prosentti on tismalleen sama kuin iPad-laitteilla! Android-tablettilaitteet kiinnostivat selkeästi vähiten ja sellaisesta oli kiinnostunut vain 16 prosenttia vastanneista. Viidennes (21%) ei ollut lainkaan kiinnostunut tablettilaitteen hankkimisesta.
Näyttökoko on yksi ratkaisevimmista tablettilaitteiden valintatekijöistä. Näyttö vaikuttaa paljon laitteen käytettävyyteen ja kannettavuuteen. Miesten keskuudessa noin kymmenen tuuman näytöt hallitsevat 53 prosentin osuudellaan ja vajaa kolmannes (30%) suosii 7-8 tuuman kokoluokkaa. Naisille isompi koko ei ole yhtä merkittävä tekijä, sillä molemmat kokoluokat pärjäsivät hyvin tasaväkisesti. Vain lievä enemmistö (35%) piti isommista tablettilaitteista enemmän kuin 7-8 tuuman malleista (34%). Vain neljä prosenttia vastaajista tyytyy pieniin, noin viiden tuuman näytöllä varustettuihin tablettilaitteisiin.
Kysyttäessä tablettilaitteiden lisätarvikehankinnoista, ehdottomasti kiinnostavin hankinta oli suojalaukku 40 prosentin osuudellaan. Niin ikään suojakannet saavuttivat merkittävää suosiota 32 prosentin osuudella. Merkittävä osa vastaajista oli hankkimassa molempia. Eikä ihme, sillä hyvä suojaratkaisu pidentää sekä tablettilaitteen ikää selvästi että suojaa sitä naarmuilta ja kolhuilta. Myös näppäimistön merkitys koettiin melko tärkeäksi ja sen nostikin esiin miltei neljännes (23%) vastaajista.
Targus on panostanut erilaisten tablettilaitteiden suojaratkaisuihin huomattavan paljon. Valikoimassa on vaihtoehtoja yksinkertaisista perussuojuksista monipuolisempaan ja vaativampaan makuun. Osa suojakoteloista toimii samalla vaikkapa tablettilaitteen tukena, mikä on erittäin kätevää esimerkiksi kirjoitettaessa tai videoita katseltaessa. Targuksen valikoimasta löytyy myös tablettilaitteille sopivia näppäimistöjä. Tarjontaa löytyy sekä eri iPad-malleille että yleisimmille Android-tablettilaitteille. Erilaisista malleista löytyy lisätietoa täällä.
Nettikysely järjestettiin Suomessa marraskuussa 2012 ja siihen vastasi 836 henkilöä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Nettikasinot 2026 – Mitä sinun pitää tietää ennen pelaamista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”