Kuva: KUVA: YOUTUBE / NETFLIX
Netflixin uusi kauhuelokuva herättää runsaasti keskustelua somessa – ”Näyttää, kuinka he*vetin rumasti yhteiskunta toimii”
Netflixin uusi kauhu-sci-fi-elokuva The Platform herätti paljon huomiota jo aikaisemmin julkaistulla trailerillaan. Itse elokuva julkaistiin muutama viikko sitten ja ihmiset ovat keskustelleet myös siitä paljon sosiaalisessa mediassa.
Monet ovat sitä mieltä, että leffa kuvaa suoraan nykyajan yhteiskuntaa.
– The Platform on selvästi kuvaelma siitä, kuinka yhteiskunnassa toimitaan. Jotkut näkevät nälkään ja toiset taas ovat yltäkylläisiä, eräs kirjoitti Twitterissä.
– The Platform näyttää, kuinka he*vetin rumasti yhteiskunta toimii ja kuinka se syrjii vähäosaisia. Mutta pakko sanoa, että se on loistava, toinen kommentoi.
– Olen samaa mieltä monien kanssa siitä, että elokuvasta näkee eriarvoisuuden ällöttävällä tavalla. Ihmiset tekevät epätoivoisia tekoja epätoivon koittaessa.
Elokuva kertoo vankilasta, jossa yläkerrasssa asuvat rikolliset saavat syödä ruokaa niin paljon kuin haluavat ja alakerran ”vähäarvoisemmiksi” luokitellut vangit joutuvat tyytymään vain tähteisiin. Eriarvoisuus johtaa lopulta pahoihin riitatilanteisiin ja yksi tilanteeseen kyllästyneistä henkilöistä päättää tehdä vankilan toiminnasta tasa-arvoisemman, – keinolla millä hyvänsä.
Näet trailerin alta.
Jos video ei näy, voit katsoa sen täällä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”
- Martina Aitolehti: konkurssi!