10 yllättävää faktaa orgasmista
Orgasmi on jo sinällään upea kokemus, mutta kaiken lisäksi se on hyväksi naisen terveydelle. Moni nainen ei kuitenkaan tiedä paljon orgasmin saloista. Siksi esittelemme kymmenen faktaa, jotka avartavat näkemystä kliimaksista.
1. Orgasmi voi lievittää kipua
Päänsärky houkuttelee usein menemään sänkyyn. Siellä ei kuitenkaan kannata nukkua, vaan tehdä jotain aivan muuta. Orgasmin on nimittäin todettu voivan lievittää kipua.2. Kondomi ei heikennä orgasmia
Monet uskovat, että koska seksi ilman kondomia tuntuu paremmalta, kondomi vaikuttaa myös orgasmiin. Näin ei kuitenkaan ole. Naiset saavat orgasmin yhtä todennäköisesti kondomin kanssa kuin sitä ilman.3. Se ei ole aina helppoa
Hiljattain tehdyn tutkimuksen mukaan 10-40 prosentilla naisista on vaikeuksia saavuttaa orgasmi. Osa ei saa orgasmia lainkaan. Ongelman kanssa ei kuitenkaan kannata jäädä yksin, sillä joskus lääkärikäynti voi auttaa. Esimerkiksi diabetes, masennus ja kilpirauhasen vajaatoiminta voivat vaikuttaa kykyyn saada orgasmi.4. G-pisteen löytäminen on avainasemassa
G-piste on kiistelty aihe, ja osa tutkijoista uskoo, ettei sellaista ole olemassakaan. Monet seksin asiantuntijat kuitenkin vannovat g-pisteen olevan avain pidempiin ja voimakkaampiin orgasmeihin.5. Ne paranevat iän myötä
Ikääntymisessä on varjopuolensa, mutta seksi sen kun muuttuu paremmaksi. Tutkimuksen mukaan naisten orgasmien laatu ja määrä kohoavat iän myötä.6. Yhdistely voi auttaa
Jos orgasmin saaminen on vaikeaa, kannattaa kokeilla yhdistelyä. Esimerkiksi yhdynnän ja suuseksin yhdistelmä toimii paremmin kuin vain toinen niistä.7. Itsetunnolla on väliä
Orgasmiin vaikuttavat monet tekijät, joista yksi on itsetunto. Jos nainen on tyytyväinen kehoonsa, orgasmien laatukin siis paranee.8. Orgasmin saavuttamiseen voi mennä jopa 20 minuuttia
Orgasmin saavuttaminen kestää naisilla usein pidempään kuin miehillä. Osa naisista tarvitsee jopa 20 minuuttia kiihottamista saadakseen orgasmin.9. Orgasmin voi saada myös ilman sukuelinten koskettelua
Jotkut naiset voivat saada myös spontaaneja orgasmeja ilman seksiä tai masturbointia esimerkiksi juoksumatolla juostessaan. Ilmiö on harvinainen, ja johtuu yleensä veren virtaamisesta sukuelinten alueelle yhdistettynä tärisevään liikkeeseen.10. Orgasmia ei kannata teeskennellä
Naisista noin 80 prosenttia on joskus teeskennellyt orgasmin. Teeskentely ei kuitenkaan kannata, sillä siten kumppanisi ei koskaan opi, mikä sinut tyydyttää oikeasti. Lähde: Woman’s Day Kuva: PixabayLUE MYÖS:
- Danny täytti vuosia – Helmin käytös ihmetyttää
- Sara Sieppi ja Pyry-rakas: Synttäriökyilyä
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Danny täytti vuosia – Helmin käytös ihmetyttää
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”