5 asiaa seksistä, jotka miesten tulisi tietää – mutta naiset eivät kerro
Monet miehet luulevat tietävänsä seksistä paljon. Ehkä he ovat nähneet lukuisia pornofilmejä tai ovat harrastaneet seksiä paljon. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, että he tietäisivät mitä nainen oikeasti tarvitsee ja haluaa seksistä.
Naiset eivät erinäisistä syistä vapaaehtoisesti kerro miehille haluistaan ja toiveistaan, joten tässä viisi seikkaa, jotka jokaisen miehen tulee tietää seksistä.
1. Porno
Vaikka näit sinua kiihottaneen pornoklipin, se ei tarkoita sitä, että myös naisesi pitäisi siitä. Suurin osa pornoleffojen kohtauksista on tehty miehiä ajatellen, sillä niissä keskitytään lähes ainoastaan genitaalialueiden stimulointiin. Hyvä seksi on kuitenkin varsinkin naisten kannalta huomattavasti kokonaisvaltaisempi kokemus. Unohda siis kokonaan pornofilmeistä opittu suorituspainotteinen toiminta.2. Kestävyys
Yleisesti ottaen kestävyyttä arvostetaan aivan liikaa. Vaikka naisesi haluaakin sinun jaksavan pidempään kuin minuutin, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jyystön pitäisi jatkua tuntikaupalla. Vaginan kyky kosteuttaa itseään on rajallinen, joten tarkkaile naisen reaktioita, ja jatka vain niin kauan kuin hän haluaa.3. Tieto
Tieto on valttia, myös sängyssä. Suurin osa naisista tietää, millä tavoin he varmasti saavat orgasmin. Jos olet yrittänyt kaikki osaamasi temput, etkä ole voinut tuottaa hänelle orgasmia, se saattaa johtua siitä, että hän ei halua kertoa miten sen varmimmin saa. Tässä kohtaa ainoa keino tiedon hankintaan on saada nainen niin rentoutuneeksi ja luottavaiseksi, että hän uskaltaa avautua nikseistä joilla iso O saavutetaan.4. Tavoite
Joillekin naisille orgasmin saaminen on vain niin suuri urakka, että sen tavoittelu ei maksa hänelle vaivaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei hän haluaisi seksiä, tai nauttisi siitä. Orgasmi ei vain ole hänelle koko toimituksen tavoite.5. Herkkyys
Naisen vartalo on erittäin tuntoherkkä ja sitä hyväiltäessä kannattaa olla hellä. Varsinkin aluksi. Tässä kohtaa mieltymykset kuitenkin vaihtelevat, joten kommunikointikykyä tarvitaan jälleen. Toiset saattavat pitää rajustakin kohtelusta, mutta asia kannattaa selvittää ennen toimeen ryhtymistä. Lue uudelleen kohta 3. Vaikka nämä vinkit ovat varsin yleispäteviä, täytyy muistaa meidän kaikkien olevan yksilöitä yksillölisine tarpeinemme ja haluinemme. Puheyhteys on siis edelleen hyvän seksin vahvimpia perustoja. Kuva: PixabayLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta
- Karut kuvat leviävät: kohuissa rypenyt prinsessa Mette-Marit edusti happiviiksissä
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Viisuasiantuntijalta täyslyttäys ammattilaisraadeille – ”Kuuseen”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta