Aikuisten lelu juuttui naisen takapuoleen – nolo reissu sairaalaan
Brittinainen haluaa varoittaa mahdollisia kohtalotovereitaan kertomalla kiusallisesta reissusta, joka hänen oli tehtävä lääkärin vastaanotolle petipuuhien mentyä pieleen. Emily Georgia, 20, joutui turvautumaan lääkärin apuun, kun liian innokas rakastaja tunki seksilelun niin syvälle hänen takapuoleensa, etteivät he saaneet sitä pois omin päin.
Emilyn petikumppani totesi naiselle, että luonto kyllä hoitaa ongelman ennen pitkää vessakäynnin myötä. Sen jälkeen mies lähti kotiinsa vedoten aikaiseen herätykseen. Emily ei kuitenkaan jäänyt odottamaan, vaan pyysi ystävältään kyydin sairaalaan.
Sairaalassa lelu yritettiin poistaa käsin, mutta se ei onnistunut, joten Emily joutui operoitavaksi. Nainen ymmärsi tilanteen vakavuuden vasta nähdessään röntgenkuvasta, kuinka syvälle lelu oli ajautunut. Lääkäri varoitti, että teräväreunainen lelu voi tehdä reiän suoleen.
Emilyllä oli myös onni onnettomuudessa, sillä lääkäri totesi, että väärille teille eksynyt lelu olisi saattanut aiheuttaa niin vakavan vahingon, että naiselle olisi jouduttu tekemään avanne. Operaation jälkeen Emily sai pahan onnen seksilelun itselleen muistoksi.
– Henkilökunta oli uskomatonta. He olivat hauskoja eivätkä kertaakaan tehneet oloani epämukavaksi. Siksi minun on niin helppo puhua asiasta, Emily kiittelee sairaalan henkilökuntaa.
Lähde: Metro
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Nettikasinot 2026 – Mitä sinun pitää tietää ennen pelaamista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla