Näyttelijä Ernest Lawson kertoi elämänsä suurimmista käännekohdista Roope Salmisen podcastissa ja paljasti, että hänen vaimonsa Nellin raskaus päättyi kolme vuotta sitten keskenmenoon.

Pari piti pitkään asian salassa. Nyt Ernest avaa Instagram-tilillään syitä siihen, miksi päätti lopulta kertoa asiasta julkisesti.

– Tämä kuva on siltä päivältä. Vuodelta 2019. Yleensä jaan haastatteluissa vaan pintaa ja iloa. Vitsejä ja hyvää vibaa. Kun Roope pyysi mua vieraaksi Kolme Käännekohtaa -podcastiin, päätin että jaan nyt sitten kerrankin rehellisesti. Puhuin paljon ja kerroin myös menetyksestä, jonka niin moni kohtaa, Ernest kirjoittaa.

– Se suru oli murskaava. Tuntui että tukehtuu. On se vieläkin siellä. Välillä muistuttaa itsestään. Mutta nyt siihen suruun on tullut uusia sävyjä. Merkityksiä. Ymmärrystä siitä, että ilman tuota menetystä meidän perhe ei olisi just tällainen. Ja että ilman sitä menetystä me ei oltaisi saatu meidän toista, täydellistä tytärtä.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Kun pari uskalsi vihdoin puhua keskenmenosta läheisille, he ymmärsivät, että muutkin ovat kokeneet samaa.

– Me ei oltukaan ainoat. Ja se hiljaisuus ja häpeä ja itsensä syyttäminen vaan pahensi kipua. Sen takia mä kerroin Roopelle. Tajusin, että jos tämä niin monen kohtaama menetys ei olisi tabu, meilläkin olisi ehkä ollut helpompaa.

– Suru olisi edelleen siellä, mutta ehkä se ei olisi ollut ihan niin jyräävä. Joten jos meidän tarinan kuuleminen toimii vertaistukena edes yhdelle, se oli kertomisen arvoista.

Lue myös:

Roope Salminen murtuu kyyneliin podcastissa – Ernest Lawson avautuu ensimmäistä kertaa raskaasta menetyksestään: ”Ei löytynyt sydämen sykettä”

Ernest Lawson avautuu ensikohtaamisestaan vaimonsa kanssa – ”Kivikkoisesta alusta huolimatta päädyimme yhteen”