
IS: Käräjäoikeus ei myöntänyt Mikko Koivulle avioeroa Helena-vaimosta – kiistely miljoonaomaisuudesta jatkuu
NHL-kiekkoilija Mikko Koivun, 38, ja hänen virolaisen ex-puolisonsa Helenan avioerotaistelu jatkuu. Mikko sai viime lokakuussa avioeroa koskevan kielteisen päätöksen Varsinais-Suomen käräjäoikeudesta, uutisoi Ilta-Sanomat.
Käräjäoikeuden mukaan Koivujen asuinpaikka on Yhdysvalloissa ja näin ollen käräjäoikeus ei ole toimintavaltainen päättämään avioerosta. Kiistaa aiheuttaa varsinkin Koivujen miljoonaomaisuus ja sen jakaminen, sillä käsittelyvaltiolla on suuri merkitys siinä miten omaisuus erossa jaetaan.
Ex-parin omaisuutta suojaa tiukka avioehto, josta kuitenkin puuttuu kirjaus, missä sopimusta koskevat erimielisyydet ratkaistaan.
– Jos kirjaus olisi tehty, silloin ei tarvitsisi riidellä, onko toimivaltainen tuomioistuin suomalainen vai yhdysvaltalainen tuomioistuin, Helena Koivun asianajaja Erno Bomberg tarkentaa Ilta-Sanomille.
Koivut ovat kiistelleet avioerosta vuoden 2020 alusta lähtien. Mikko Koivu haki avioeroa ensin Suomessa ja Helena Koivu sen jälkeen Yhdysvalloissa, jossa asia on myös edelleen vireillä.
Viime vuoden lopulla Mikko sai Turun hovioikeudesta jatkokäsittelyluvan kielteiseen avioeropäätökseen. Hän on toimittanut hovioikeuteen valituksen, jossa vaatii edelleen asian käsittelyä Suomessa. Valituksen mukaan hän on ilmoittanut asuinpaikakseen Turun ja lisäksi oleskelu Yhdysvalloissa on perustunut vain hänen peliuraansa NHL:ssä. Hänellä ei myöskään ole pysyvää oleskelulupaa Yhdysvalloissa.
Helenan näkemyksen mukaan perheen koti ei ole koskaan ollut Suomessa ja tämän vuoksi asuinpaikkana on pidettävä Yhdysvaltoja.
Toistaiseksi ei ole tietoa, koska hovioikeus antaa avioeroasiassa ratkaisunsa.
Lähde: Ilta-Sanomat
Lue myös:
Seiska: Mikko Koivun avioerokiista jatkuu – ex-vaimo vaatii oikeusteitse hurjia summia!
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Helena Koivulta koskettava viesti somessa
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Helena Koivulta koskettava viesti somessa
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit