IS: Kihlautunut Heidi Sohlberg paljasti miksi ei jarruttele suhteessaan – ”Elämä on opettanut…”
Ex-missi ja mediapersoona Heidi Sohlberg, 40, kertoi Ilta-Sanomille Roosa-nauha tilaisuudessa, että viettää varsinaista juhlavuotta.
Heidi täytti hiljattain 40 vuotta ja Miss Suomi -kilpailusta on kulunut 20 vuotta. Lisäksi Heidi on vihdoin selättänyt rintasyövän, johon sairastui viisi vuotta sitten.
– Kaiken lisäksi menin kihloihin. Tämä todella on minun vuoteni, Heidi iloitsee Ilta-Sanomille.
Hän paljastaa, että kosinta tapahtui parin ollessa lomamatkalla Espanjassa ja tuli Heidille todellisena yllätyksenä. Hän ei kuitenkaan kokenut tarvetta jarrutella, vaan haluaa nauttia jokaisesta päivästä ja hetkestä.
– Oma elämäni on opettanut sen, että koskaan ei voi tietää huomisesta. Ajattelen, että näillä kilometreillä ja kokemuksilla ei tarvitse ensin tutustua vuosia.
Heidi kertoo olevansa erittäin onnellinen ja kiitollinen kumppanistaan.
– Olen elänyt tällaisessa sydämenmuotoisessa kuplassa koko kesän ja syksyn, enkä meinaa hypätä siitä kuplasta vielä hetkeen!
Lähde: Ilta-Sanomat
Lue myös:
Heidi Sohlbergin jättiyllätys: Meni kihloihin mysteerirakkaansa kanssa!
Heidi Sohlbergin suuri suru – kertoo koskettavista jäähyväisistä: ”Hyvää taivasmatkaa”
LUE MYÖS:
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti