IS: Sari Havas avoimena seksisuhteista – löysi Tinderistä Riston ja intohimo leimahti heti
Näyttelijä Sari Havas, 59, löysi kuusi vuotta sitten nykyisen miehensä Risto Saikon deittipalvelu Tinderistä. Havaksen mukaan he eivät olisi löytäneet toisiaan ilman deittisovellusta. Hän viehättyi Riston pitkästä olemuksesta ja mies oli kehuista mielissään. Kaksikon sopima yhteinen teehetki venyi kolmituntiseksi ja myös intohimo syttyi pian.
– Suhteen alussa intohimo on liima, joka sitoo ihmiset yhteen, Sari toteaa Ilta-Sanomien haastattelussa.
Pariskunta avioitui vuonna 2019, vaikka Sari oli jo ennen Riston tapaamista ajatellut, ettei menisi enää kypsemmällä iällä naimisiin. Hän oli aiemmin naimisissa lastensa isän, näyttelijä Pertti Sveholmin kanssa vuoteen 2007 asti.
Parisuhde- ja seksuaaliterapeutiksi opiskelleen Sarin mukaan kypsällä iällä uuteen parisuhteeseen liittyy vähemmän paineita.
– Kokemuksen myötä tunnistaa helpommin sen, onko yhteistä tulevaisuutta vai ei. Nykyään minulla on entistä enemmän joustokykyä ja halua ratkaista haastavia tilanteita.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Myös seksisuhteen aloittaminen kypsässä iässä on Sarin mukaan innostavaa, vaikka toisaalta moni kamppailee myös sen kanssa kelpaako ja onko riittävä toiselle.
– Se on yleisempi iso ongelma, jonka ajatteluun meiltä naisilta menee liikaa energiaa. Eihän se kivaa ole, että keho rapistuu ja kurkottelee kohti maata, Sari myöntää, mutta kehottaa kuitenkin ottamaan uusien ihmisten kohtaamisen piristyksenä ja seikkailuna.
– Joskus voi timantti sattua kohdalle!
Lähde: Ilta-Sanomat
Lue myös:
Ensitreffit alttarilla -pari paljasti, heiluiko peitto hääyönä: ”Katsottiin vaan toisiamme…”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”