Kaisa Mäkäräinen erosi Jarkko-puolisostaan – julkaisi koskettavan kirjoituksen: ”Asia oli meille vaikea”
Entinen ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen on eronnut pitkäaikaisesta puolisostaan Jarkko Siltakorvesta. Mäkäräinen kertoo asiasta omalla Instagram-tilillään.
Seiska-lehti uutisoi Mäkäräisen erosta jo elokuussa, kun hiihtäjä itse ei vielä ollut tuonut aihetta julkisuuteen.
– En yleensä kommentoi yksityiselämääni julkisesti kovinkaan paljon, koska ajattelen, että kotiasioista ainakin osa on kiva olla omia, ihan jokaisella, Mäkäräinen aloittaa koskettavan kirjoituksensa Instagramissa.
– Urheilun tiimoilta 17 vuotta julkisuudessa on koulinut minua niin hyvässä kuin pahassa ja olen ihan sinut sen kanssa, että ammattini myötä elämäni kaikista käänteistä on ollut tarinaa. Kerron niistä mielelläni harkitusti jatkossakin, mutta viime päivinä on ollut aika paha mieli, hän jatkaa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Postauksensa oheen Mäkäräinen on lisännyt itsestään selfie-kuvan, jossa hän poseeraa vakavalla ilmeellä.
– Erosimme valitettavasti Jarkon kanssa noin vuosi sitten pitkän pohtimisen jälkeen, Mäkäräinen toteaa.
– Emme kokeneet tarpeelliseksi infota asiasta kuin läheisiämme, koska asia oli luonnollisesti meillekin vaikea.
Julkaisusta selviää Siltakorven muuttaneen pois Mäkäräisen luota työasioiden vuoksi vasta vasta viime keväänä.
Siltakorpi on vuosien saatossa toiminut muun muassa Mäkäräisen suksihuoltajana.
– Olemme edelleen tosi hyvissä väleissä keskenämme, mikä lämmittää miun mieltä paljon. Elämä on mennyt rauhassa pikkuhiljaa eteenpäin, nainen iloitsee.
Lue myös:
Katso video! Kaisa Mäkäräinen tasapainoili bikineissä keskellä järveä: ”Oot sinä voimakas!”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne