Kiihotustavalla on vaikutusta siittimen pituuteen – tämä keino saa sen pisimmilleen
Lääkärit ja urologit ovat yrittäneet kehittää yleispätevää keinoa mitata peniksen kokoa 1940-luvulta lähtien, mutta ovat joutuneet toteamaan, että tehtävä ei olekaan niin helppo kuin miltä se kuulostaa.
Joka tilanteeseen sopivaa mittaustapaa on yritetty löytää, jotta saataisiin mahdollisimman kaikenkattavat keskiarvot kondomien kokoa ajatellen. Liian pieni kondomi johtaa helpommin sen repeytymiseen ja mahdolliseen raskauteen sekä sukupuolitautien tarttumiseen.
Mikä peniksen koon mittaamisessa on sitten niin vaikeaa? Suurin ongelma on erektio. 1940-luvulla erektion vaikutusta arvioitiin venyttämällä velttoa penistä ja mittaamalla kokonaispituus painamalla pituusmittaa häpyluuta vasten pehmeän rasvakerroksen läpi. Tämä ei kuitenkaan anna oikeaa kuvaa siittimen pituudesta erektiossa, varsinkin jos siitin on kaareva. Lisäksi tutkimuksissa huomattiin, että myös kiihotustavalla on vaikutusta peniksen pituuteen.
Lääkärin vastaanotolla on lähes mahdoton saada aikaan miehen erektio täysin luonnollisella tavalla. Tutkimuksissa on käynyt ilmi, että jos mies saa erektion oraalisen tyydytyksen kautta, hänen peniksensä on mitattaessa pidempi verrattuna erektioon, jonka hän saa tyydyttämällä itseään. Urologit ja tutkijat joutuivat toteamaan, että yleispätevää mittaustapaa erektiossa olevan peniksen pituudelle on hyvin vaikea löytää.
Yksi hyvä puoli näissä tutkimustuloksissa on ainakin se, että niitä voi käyttää hyväkseen kotiloissa, sillä oraalisen tyydytyksen avulla miehen penis jäykistyy pidemmäksi yhdyntää ajatellen.
On sitten miehen peniksen pituudella merkitystä tai ei, oraaliseksin avulla hänestä kuitenkin saadaan tutkitusti käyttöön maksimaalinen pituusmitta.
Lähde: Men’sHealth
Kuva: Pixabay
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin
- Shirly Karvinen avautuu: Vertaa seksikokemuksiaan miesten ja naisten kanssa