Kolmas pyörä sänkyyn? 12 hyvää syytä
Kolmannen henkilön ottaminen mukaan seksiin on yksi ihmisten yleisimmistä fantasioista. Yleisyydestä huolimatta sitä pidetään edelleen tabuna ja mystisenä asiana.
Seuraavassa esitellään 12 hyvää syytä ottaa kolmas pyörä mukaan makuuhuoneen puolelle.
1. He ovat tuhmia
Vaikka kenenkään ei ole pakko osallistua epätavallisiin seksileikkeihin, on herkullista ja tuhmaa tehdä jotain ”kiellettyä”. Ja tuntuu hyvältä olla tuhma silloin tällöin.
2. Elämä on liian lyhyt
Ja silloin jää harmittamaan asiat, jotka jätti tekemättä.
3. Useampi käsi tekemässä töitä
Moni ryhmäseksiä harrastanut kertoo, että ylimääräisen elimen myötä sängyssä on löytynyt sellaisia aisteja ja nautintoja, joista ei ole aikaisemmin edes tiennyt.
4. Vaihtelu on elämän suola
Yleisesti uskotaan, että ylimääräisellä ihmisellä makuuhuoneessa on parisuhteen kannalta tuhoisat seuraukset. Kuitenkin myös päinvastainen kokemus voi olla mahdollista. Niin kauan kun suhde pysyy kiinteänä ja kaikki osalliset ymmärtävät sovitut rajat, ei ole mitään syytä miksi satunnainen leikkikaveri ei voisi parantaa pariskunnan seksielämää.
5. Voi pitää taukoa
Välillä voi aivan rauhassa pitää taukoa ja käydä vaikka vessassa, koska kaksi muuta henkilöä kyllä pystyvät pitämään toisensa kiireisinä.
6. Unelmista totta
Kelläpä kolmen kimppa ei olisi fantasioiden top 5:ssä?
7. Seksuaaliset kahleet
Ja aikuisten salaisuudet… Anna mennä, jos tiedät mitä haluat.
8. Todellisuuden tarkistaminen
Kuvien käsittelemiseen käytettävien filttereiden ja muiden ulkonäköä muokkaavien välineiden ansiosta monet ihmiset kuvittelevat olevansa muita ikätovereitaan huonommin säilyneitä. Harrastamalla seksiä muiden ihmisten kanssa ja heidän katseleminen läheltä ilman muokkausta auttaa ymmärtämään todellisuutta paremmin.
9. Oppii monitaitoisuutta
Ei lisättävää!
10. Se on hauskaa
Kolmistaan peuhaaminen makuuhuoneessa ei pitäisi olla kiusallista, vaan silloin pitää kaikilla olla kivaa. Seksin on tarkoitus olla hauskaa, ja kolmistaan sen on tarkoitus olla erittäin hauskaa.
11. Voi venyttää omia rajoja
Se on yllättävän vapauttavaa ja antaa loputonta seksuaalista luottamusta.
12. On kerrottavaa lapsenlapsille
Tai sitten ei.
Lähde: Metro
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”
- Archie Cruzin kanssa sutinoinut brunette tekee paljastuksen Iida Vainiosta