
Love Island -Jennin ja BB-Eetun vauva syntyi – pari koki sairaalassa dramaattisia hetkiä: ”Oli lähellä, että kävisi huonosti”
Love Island Suomi -ohjelman toiselta kaudelta tuttu Jenni Puhakka on saanut esikoisensa yhdessä Big Brother -ohjelmassa kilpailleen Eetu Karhusen kanssa. Molemmat kertoivat ilouutisesta Instagram-tileillään.
Synnytykseen liittyi myös dramaattisia hetkiä, kun Jenni kiidätettiin hätäsektioon.
– Supistukset oli yöllä kovat ja synnytys lähti hyvin käyntiin. Aamulla siirryin saliin ja vauvan sydänkäyrä droppas tosi pahasti pitkän aikaa ja muutamassa minuutissa olin matkalla sektioon. Hetken hexa taisteli ennen kun happi alkoi kulkea ja nyt kaikki on ok, Jenni kirjoitti Stories-osiossa.
Eetu kertoi omassa päivityksessään haaveillensa isyydestä jo monta vuotta.
– Elämäni suurin haave tulla isäksi on käynyt toteen, olen tätä toivonut monta, monta vuotta. Rakas poikamme, olet kauneinta mitä olen koskaan nähnyt!
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Eetu kertoi myös pitkältä tuntuneesta odotuksesta, kun parin pienokainen ei aluksi hengittänyt.
– Oli jo lähellä että sinulle kävisi huonosti. Minuutit olivat todella pitkät, kun odotimme että lääkäri tuli kertomaan oletko hengissä (hän ei aluksi hengittänyt), Eetu kirjoitti.
– Muistan ikuisesti Tayssin erikoislääkärin sanat ”poikasi alkoi itkemään ja hengittää nyt normaalisti ja kaipaa isäänsä”. Tästä alkaa uusi seikkailu.
Lue myös:
Love Island -Jenni ja BB-Eetu saavat vauvan: ”Puoliväli saavutettu”
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä