Miespuoliset seksirobotit tulevat myyntiin tänä vuonna – kysyntä karkasi käsistä
Maailman suurimman seksinukkeja valmistavan yhtiön Realbotixin mukaan tänä vuonna myyntiin tulevat miespuoliset seksirobotit tulevat olemaan seuraava ”iso juttu”.
Tekoälyn liittäminen seksirobotteihin on mahdollistanut sen, että robotit voivat nyt puhua ja vastata kysymyksiin. Keinoälyn ja realistisen ihon sekä ihokarvoituksen lisääminen seksinukkeihin oli myös valtava harppaus niiden suosioon. Realbotix uskoo seksirobottien myynnin nousevan uusiin sfääreihin tänä vuonna miespuolisten robottien myyntiintulon myötä.
Seksirobotteihin saatavilla oleva keinoäly tekee niistä ensimmäisiä versioita androideista, joita on aiemmin nähty vain scienfe fiction -elokuvissa.
Yhtiön mukaan miespuolisten seksirobottien kysyntä on ottanut huiman harppauksen eteenpäin, vaikka hinnat alkavat 5 999 dollarista (reilut 4 900 euroa). Vielä julkaisemattoman keinoälyllä varustetun miespuolisen seksinuken hinta tulee olemaan noin 15 000 dollaria (hieman alle 12 300 euroa), riippuen kustomoinnista.
Realbotixin toimitusjohtaja Matt McMullen vakuuttaa, että miespuolisen seksirobotin bioninen penis on ”parempi kuin vibraattori”. Elimen koon, muodon ja pituuden voi kustomoida millaiseksi haluaa. Sähköllä toimiva seksirobotti luonnollisesti jaksaa myös toimia niin kauan, kuin nainen haluaa. Harvardin yliopiston matematiikan tohtori Cathy O’Neil on ennustanut, ettö seksirobotin voivat tehdä miehet vanhanaikaisiksi. Hänen mielestään on täysin mahdollista, että nainen valitsee ”upean miesbotin” oikean miehen sijaan. Maailman johtava tekoälytutkija tohtori David Levy puolestaan arvioi, että miespuoliset eroottiset kyborgit tulevat nousemaan vibraattorin ja dildon kaltaisia seksileluja suositummiksi.
Seksirobotti on oikean aikuisen ihmisen kokoinen ja painaakin lähes saman verran. McMullenin mukaan monet naispuoliset asiakkaat ovat kiinnostuneita ostamaan miesrobotin myös siksi, että sen kanssa voi keskustella ja olla vuorovaikutuksessa. Alla olevalla videolla esitellään robotin käsiä ja ylävartaloa.
Tällä videolla naispuolinen seksirobotti keskustelee haastattelijan kanssa, joka yllätyksekseen huomaa, että robotti tietää jopa reaaliaikaisen kellonajan ja päivämäärän. Tsekkaa myös: Hän vietti yön maailman ensimmäisen miespuolisen seksinuken kanssa – K18 video Lähde: Daily Star Kuvat: Instagram / RealDoll
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Parhaat nettikasinot 2026 – Turvalliset ja luotettavat vaihtoehdot