Mitkä ovat tyypillisen peniksen mitat? Tutkimus selvitti
Nyt otetaan miehestä mittaa, tai tarkemmin sanottuna mittaa miehisestä elimestä.
Monet naiset sanovat, ehkä osittain miesten mieliksi, että peniksen koolla ei ole väliä, mutta monet silti myöntävät, että sillä on väliä.
Mikropenis, jonka pituus on erektiossa alle 7 cm, ei välttämättä tuota varsinaisessa yhdynnässä samanlaista nautintoa naiselle kuin suurempi penis, mutta toisaalta liian pitkä penis voi aiheuttaa naiselle yhdynnässä kipuja, joten molemmilla ääripäillä on omat haittansa. Elimen koosta huolimatta mies voi kuitenkin tehdä sängyssä paljon muutakin kuin yhdyntää, joten koko ei ratkaise kaikkea.
Mutta entä ne mitat, mikä on koko maailman keskiarvopituus miehen penikselle?
Tieteen kuvalehti raportoi muutamia vuosia sitten tehdyn tutkimuksen perusteella, että miehen erektiossa olevan peniksen pituus on koko maailmassa keskimäärin 14,0 senttimetriä. Lepotilassa sen pituus on keskimäärin 9,16 senttiä.
Maailman pisimmät penikset ovat afrikkalaisilla miehillä. Kongon demokraattisessa tasavallassa erektiossa olevan peniksen keskipituudeksi on mitattu 17,9 senttiä.
Pituutta löytyy muualtakin kuin Afrikasta, esimerkiksi brasilialaisilla miehillä keskiarvo on 15,7 cm ja alankomaalaisilla 15,6 cm.
Lyhyimmät penikset ovat nepalilaisilla miehillä, joilla täysin jäykistyneen siittimen keskimääräinen pituus on 9,3 senttiä. Mittanauhan alapäästä löytyy muitakin aasialaisia maita, kuten Pohjois-Korea (10,8), Etelä-Korea (10,8), Irak (11,6), Japani (12,6) ja Kiina (12,9).
Suomalaisten miesten peniksen keskipituus 13,8 cm on lähes sama kuin maailman keskiarvo. Länsinaapurimme panevat tässä asiassa kuitenkin hieman paremmaksi, sillä Norjassa keskiarvo on 14,3, Ruotsissa 14,8 ja Tanskassa 14,9 cm.
Lähde: Tieteen kuvalehti
LUE MYÖS:
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Jenni Poikelus ja Köpi Kallio bongattiin yhdessä suloisessa puuhassa
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- KS: Seppo Hovi, 79, jäi leskeksi – löysi uuden kumppanin ja jätti Helsingin
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin
- Shirly Karvinen avautuu: Vertaa seksikokemuksiaan miesten ja naisten kanssa