Näin petipuuhia seuraava jälkihehku vaikuttaa parisuhteeseen
Uuden tutkimuksen mukaan ”jälkihehkuksi” kutsuttu ilmiö on totta. Tutkimuksessa todettiin jälkihehkun vaikuttavan jopa 48 tuntia rakastelun jälkeen. Tutkija Andrea Meltzer totesi, että jälkihehkun kokeneet kertoivat myös olevansa tyytyväisempiä suhteeseensa vielä kuukausia myöhemmin.
Tutkimuksia tehtiin kaksi, joista toisessa koehenkilöinä oli 96 ja toisessa 118 vasta-avioitunutta paria. Tutkimuksen ensimmäinen osa kesti 14 päivää, ja parit kirjasivat ylös päivittäin, olivatko he harrastaneet seksiä. Heitä pyydettiin myös arvioimaan seksuaalisen tyytyväisyytensä taso sekä se, kuinka tyytyväisiä he olivat kumppaniinsa, avioliittoonsa ja suhteeseensa kyseisenä päivänä.
Keskimäärin parit raportoivat harrastaneensa seksiä neljänä päivänä 14 päivän jakson aikana. Parien kerrottiin kokeneen voimakasta seksuaalista tyytyväisyyttä päivänä, jona he harrastivat seksiä, ja tunne jatkui jopa kaksi päivää seksin harrastamisesta eteenpäin.
Puoli vuotta myöhemmin suoritettu seurantatutkimus osoitti kaikkien parien tyytyväisyyden avioliittoonsa vähentyneen. Voimakasta seksuaalista jälkihehkua kokeneiden avioliitot voivat kuitenkin paremmin kuin muiden. Heidän tyytyväisyytensä taso myös pysyi tasaisempana tutkimusjakson aikana.
Tutkimuksen tuloksissa todettiin seksin lisäävän suhteen hyvinvointia voimistamalla parin välistä yhteyttä myös seksiaktien välillä.
Lähde: Popsugar
LUE MYÖS:
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”