Näin tekniikka auttaa sinua saamaan pettäjän kiinni!
Pettäminen on varmasti itsekkäin ja anteeksiantamattomin asia, jonka ihminen voi tehdä toiselle parisuhteessa ja useimmiten sillä on todella huonot seuraukset. Valitettavasti pettämistä tapahtuu edelleen, mutta kiitos tekniikan, pettäjän liikkeitä ja tekemisiä voidaan nyt seurata entistä helpommin.
Instagram, Facebook & Twitter
Nämä ovat sosiaalisen median yleisimmät sivustot, joissa puolisot sekä vanhemmat ja jopa isovanhemmat todennäköisesti myös ovat. Silti edelleen löytyy hölmöjä, jotka saattavat jakaa somessa asioita, mitä ei todellakaan pitäisi.
Venmo
Tällä sovelluksella voi maksaa toiselle takaisin vaikka illallisen. Palvelu näyttää myös maksut, jotka on lähetetty tai vastaanotettu, ellei ilmoituksia ole otettu pois päältä. Tämän avulla näkee kenen kanssa kumppani on mahdollisesti illallistanut.
Uber & Lyft
Näistä kuljetuspalveluista näkee kyydin ajan, matkan pituuden, reitin ja hinnan. Näin ollen on suhteellisen helppo seurata missä kukakin menee.
Netflix
Netflix näyttää tietoja katsotuista sarjoista ja elokuvista. Se esimerkiksi listaa viimeksi katsotut ohjelmat, joten tätä kannattaa pitää silmällä. Onko kumpani katsonut romantista elokuvaa mentyään viettämään iltaa ”poikien kanssa”?
Snapchat
Me kaikki jaamme aivan liikaa tietoa omasta elämästämme ja Snapchat on tässä puuhassa trendikkäin keino. Kannattaa katsoa minkälaisia kuvia ja videoita kumppani jakaa tähän palveluun.
FitBit
Tämä sovellus kertoo kuinka paljon olet liikkunut päivän aikana. Jos kumppani sanoo olleensa koko illan yksin sohvalla, sovelluksesta voi löytyä aivan toisenlaista tietoa. Tämä ei tietenkään tarkoita, että kumppani pettää, mutta pieni valkoinen valhe voi kertoa jostain isommasta.
Hashtagit
Ihmiset usein käyttävät hashtageja vaikkapa Instagram-kuvissaan. Kannattaa katsoa minkälaisia hashtageja kumppani käyttää tässäkin palvelussa.
iPhonen sijantipalvelu
Todella vainoharhaiset ihmiset voivat tämän avulla seurata toisen jokaista liikettä, vaikkakaan tämä ei todellakaan ole suositeltavaa toimintaa. Tekniikan avulla tämäkin kuitenkin on mahdollista.
Tekniikka sikseen, kommunikaatio on loppujen lopuksi suhteen ydin, joten on tärkeää, että molemmat parisuhteessa pystyvät luottamaan ja olemaan rehellisiä toisilleen!
Lähde: FHM
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille