Nainen kokeili hamppuliukastetta "sinne" ja koki elämänsä yllätyksen
Ihminen on kekseliäs olento, jonka ansiosta myös seksielämämme on helpompaa ja mukavampaa kuin esimerkiksi 100 vuotta sitten.
Markkinoille tulee yhä hienompia ja tehokkaampia aikuisten leluja, mutta myös voidepuolella on otettu suuria harppauksia eteenpäin. Uusin nautintoa tuottava voide on Suomessa vielä melko tuntematon ja myös laiton, koska se sisältää kannabista.
Yhdysvaltojen monissa osavaltiossa kannabiksen käyttäminen ei ole enää laitonta, joten niissä voi käyttää uutta Kaliforniassa kehitettyä voidetta nimeltään Foria Pleasure. Voiteeseen on käytetty nestemäisessä muodossa olevaa kannabista sekä kookosöljyä ja se on suunniteltu tuottamaan naisille suurta seksuaalista nautintoa.
Popsugar-sivuston toimittaja Hilary White kokeili ainetta ja kertoi miltä se tuntui.
Kokeilin hamppuliukastetta ja herra paratkoon, kyllä!
Whiten kertoo, että tämä ”esiliukasteeksi” kategorioutu aine opetti hänelle, mitä tajunnan räjäyttävä todella tarkoittaa. Whiten mukaan liukaste suihkutetaan suoraan naisen sukupuolielimiin, jotka alkavat kiihottua lähes välittömästi. Suurin vaikutus aineella oli kuitenkin Whiten orgasmi(e)n intensiivisyyteen ja kestoon. Nainen kertoo nauraneensa ensimmäisellä kerralla epäuskoisesti ja ihmetelleensä ääneen: ”Mitä vit*ua oikeasti” ja ”pyhä pa*ka, jatkuuko tämä vieläkin?”Näin se toimii
Ohjeen mukaan liukastetta suihkutetaan 4-8 kertaa suoraan klitorikseen, sisempiin sekä ulompiin häpykuuliin ja vaginan sisään. Sisään suihkutetun aineen sanotaan imeytyvän tehokkaimmin, jonka myös White vahvistaa. Vaginan limakalvot ovat erittäin herkät ja niiden kautta imeytyminen on tehokasta, mihin Forian teho perustuu. Whitelle paras annostus oli lähemmäs 8 suihkausta. White huomaa ainetta käyttäessään välittömän pintapuolisen vaikutuksen, joka jälkeen vaikutus syvenee. Täyteen vaikutukseen eteneminen kestää 15 minuutista tuntiin, joten White suosittelee pitkiä esileikkejä tähän vaiheeseen, samalla kun vaikutus muuttuu yhä intensiivisemmäksi. Sanoja ”esiliukaste” ja ”hamppuliukaste” käytetään kuvaamaan tuotetta vain siksi, koska sitä laitetaan vaginaan samalla tavoin kuin liukasteita yleensä.Tältä se tuntuu
Whiten suurin pelko kokeilulle oli kokea olevansa perinteisessä mielessä ”pilvessä”. Hänellä on ahdistusta ja hän pelkäsi saavansa paniikkikohtauksia aineen vaikutuksesta. Juuri tästä syystä hän ei polta marihuanaa. Foria ei kuitenkaan vaikuttanut samalla tavalla kuin marjihuanan polttaminen ja ahdistuksen sijaan White sanoo kokeneensa täysin päinvastaisia tunteita. Whiten mukaan muut ainetta kokeilleet naiset ovat saaneet sen avulla vihdoin orgasmeja vuosien jälkeen. Muut ovat myös kokeneet Whiten tavoin välitöntä kiihottumista ja normaalia voimakkaakpia orgasmeja. White lisää, että ainetta kokeillessaan hänen kaikki seksiin liittyvät tuntemuksensa ovat intensiivisempiä. White kertoo aineen vaikuttavan siten, että sukpuolielinten alue tuntuu lämpimämmältä ja kun siihen kosketaan, se kihelmöi hyvällä tavalla. Suurin vaikutus tuntuu kuitenkin orgasmin aikana. White kertoo orgasmiensa olevan nyt vavisuttavampia ja täydempiä kuin mitä hän on koskaan ennen kokenut. Orgasmit voivat kestää niin pitkään, että tuntuu kuin ne voisivat jatkua ikuisesti.Terveellisyys?
Ainetta ei ole testattu ja hyväksytty viranomaisten puolesta, mutta sen kehittänyt yhtiö vakuuttaa, että sen valmistuksessa kiinnitetään erityistä huomiota turvallisuuteen ja puhtauteen. Yhtiön mukaan ainetta testataan jatkuvasti, jotta voidaan varmistua, ettei siinä ole haitta-aineita eikä mikrobeja. Neste ei tarvitse keinotekoisia säilytysaineita kuumapullotuksen ansiosta. Yhtiö korostaa, että Foria koostuu kahdesta luonnonmukaisesta aineesta, kannabis- ja kookosöljystä. White huomauttaa, että ainetta käytetään omalla vastuulla, joten on parempi ensin varmistaa omalta lääkäriltä aineen sopivuus itselleen. Ainetta ei suositella käytettäväksi lateksin kanssa, jota on esimerkiksi kondomeissa. White korostaa, että vaikka aine sopi hänelle, se ei välttämättä sovi kaikille, sillä aineen vaikutus voi olla erilainen eri ihmisille.Nautinnon tuolla puolen
White kertoo Forian saaneen hänet kiihottumaan, elävöittäneen seksiä partnerin kanssa ja antaneen hänelle elämänsä parhaat orgasmit. Lisäksi Whiten mielestä tuote voimaannuttaa naisia nauttimaan seksistä enemmän sekä kumppanin kanssa että itsekseen. Kyseessä on aine, joka on suunniteltu maksimoimaan naisen seksuaalinen nautinto, ja White on ainakin itse siitä niin vakuuttunut, että aikoo käyttää sitä yhä uudelleen ja uudelleen. White vielä muistuttaa, että Foria ei ole huumausaine, jonka avulla pääsisit pilveen, kuten polttamalla marihuanaa. Tuotetta myydään Yhdysvaltojen osavaltioissa, joissa marihuana on laillistettu. Lähde: Popsugar Kuva: PixabayLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Shirly Karvisen ja Ahti Peltosen suhteessa shokkikäänne: ”Menin naimisiin”
- Kasinorakastajan blogi: Maltan kasinolaki haastaa EU:n ja lopulta myös Suomen
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Shirly Karvisen ja Ahti Peltosen suhteessa shokkikäänne: ”Menin naimisiin”
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Archie Cruz ja Iida Vainio tylyinä ruokakaupassa: ”Tunnelma oli aika kireä”
- Sanna Marin osti uuden ökykodin Helsingistä – neliöt loksauttavat leuat
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Huh! Näin huikeaa palkkaa Käärijä nostaa!