Näistä merkeistä tunnistat olevasi henkisen väkivallan uhri
Psykiatri Gail Saltzin mukaan henkinen väkivalta suhteessa voi olla yhtä tuhoisaa kuin fyysinen väkivalta. Parisuhteisiin erikoistuneen psykiatrin mukaan henkisessä väkivallassa on kysymys vallankäytöstä ja hallitsemisesta.
Saltz kertoo, mitkä ovat varoitusmerkkejä siitä, että suhteessasi on henkistä väkivaltaa.
1. Mustasukkaisuus
– Esimerkkitapaus on kumppani, joka luo etäisyyttä ystävyys- ja perhesuhteisiisi ilmaisemalla mustasukkaisuutta ja paheksuntaa, kun vietät heidän kanssaan aikaa, Saltz kertoo. Saltzin mukaan huolestuttavaa on myös, jos kumppani haluaa jatkuvasti tietää, kenen kanssa olet ja suuttuu, jos et ole hänen saatavillaan.2. Hän muuttuu nopeasti ilkeästä mukavaksi ja päinvastoin
Huolestuttavaa on, jos kumppanisi väheksyy ja kritisoi sinua. Hän saattaa kommentoida vaatteitasi tai olemustasi. Ilkeilyä seuraavat kuitenkin usein anteeksipyyntö ja rakkaudenosoitukset.3. Eriävä mielipide johtaa riitaan
Kumppanin kanssa voi olla mahdotonta olla eri mieltä ilman, että se johtaa riitaan. Tämäkin on Saltzin mukaan yritys kontrolloida sinua.4. Pelkäät hänelle puhumista
– Oletus, että hänet suututtaa mikä tahansa ei ole ainoastaan vihje siitä, että kyse on henkisestä väkivallasta, vaan se myös rajoittaa läheisyyttä siten, että suhteenne ei ole kovin todellinen, Saltz kertoo.5. Kaikesta huolimatta laitat hänet aina etusijalle
– Väkivaltaisen kumppanin on oltava universumisi keskipiste koko ajan. Kun mukaudut, alat vähitellen liueta, kunnes olet enää vain hänen jatkeensa, Saltz varoittaa. Saltz jatkaa, että suhteesta on vaikeampi lähteä, kun on menettänyt itsensä.Mitä asialle voi tehdä?
Saltzin mukaan ongelman toteaminen ja myöntäminen on tärkeää, sillä henkisen väkivallan käyttäjä yrittää aina saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun vikasi. Jos väkivalta jatkuu keskustelun jälkeen, pyydä kumppaniasi menemään terapiaan. Jos kumppanisi kieltäytyy tai jos terapiasta ei ole apua, on aika lähteä suhteesta. – Vaikka erot ovat kivuliaita, ne tekevät vähemmän vahinkoa kuin henkisesti väkivaltaisessa suhteessa pysyminen, Saltz neuvoo. Lähde: HealthLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Yleinen tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa