Nämä naiset harrastivat seksiä unissaan – kysymyksessä todellinen unihäiriö
Oltuaan viisi vuotta parisuhteessa Gracella, 37, ja hänen kumppanillaan oli vaikeuksia saada suhteensa toimimaan. Pariskunta ei enää harrastanut seksiä eikä heidän välillään ollut muutenkaan fyysistä läheisyyttä. Sitten pari alkoi äkkiä harrastaa seksiä – mutta unissaan.
Tuntiessaan miehensä kosketuksen Grace alkoi uneksia olevansa sängyssä jonkun toisen kanssa. Aamulla pari keskusteli tapahtuneesta, ja kumpikin muisti rakastelun, mutta kumpikaan ei ollut aloittanut sitä tietoisesti.
Myös Elizabeth, 36, ja hänen kumppaninsa alkoivat harrastaa seksiä unissaan, kun olivat lakanneet tekemästä sitä valveilla.
– Tiesimme suhteemme loppuvan, mutta elimme yhä yhdessä. Halusimme sitä yhä, mutta emme välttämättä toistemme kanssa, Elizabeth selitti.
Elizabeth heräsi toisinaan kesken seksin harrastamisen. Nainen koki saman toisen, lyhytaikaisemman kumppaninsa kanssa nukkuessaan ensimmäisen kerran tämän asunnossa.
Molemmat naiset kärsivät sexsomniaksi kutsutusta unihäiriöstä, joka rinnastuu unissakävelyyn, paitsi että kävelyn sijaan siitä kärsivät harrastavat seksiä tai masturboivat unissaan. Yleisin syy häiriöön on unilääke. Myös esimerkiksi alkoholi, uniapnea ja nukkuminen uudessa paikassa saattavat aiheuttaa häiriön.
Gracen ja Elizabethin tarinat osoittavat, että uniseksiin voivat johtaa myös psykologiset syyt. Naiset toteuttivat unissaan halujaan, joita eivät voineet tai halunneet toteuttaa todellisessa elämässään.
Seksin harrastaminen unissaan herättää kysymyksiä osapuolten suostumuksesta. Grace kertoi, ettei hän ajatellut poikaystävänsä rikkovan rajoja, sillä myös tämä nukkui heidän harrastaessaan seksiä. Elizabeth tuntee samoin.
– Molemmat olivat kumppaneita, joiden kanssa olin jo ollut onnellisesti ja turvallisesti, ja molemmissa tapauksissa kumpikin osapuoli oli unissaan sen tapahtuessa, hän sanoi.
Unitutkija W. Christopher Winter toteaa, että joskus uniseksiä harrastavien ihmisten kumppanit tuntevat, että heidän rajojaan rikotaan. Unissaan ihmiset ovat usein suorasukaisempia lähestymisyrityksissään kuin valveilla.
Hyvinvointivalmentaja Lauren Brim kertoo työskennelleensä kolmen häiriöstä kärsivän miehen kanssa, ja heistä jokainen on joutunut varoittamaan uutta kumppaniaan taipumuksestaan. Usein unissaan seksiä harrastavat ihmiset häpeävät toimintaansa. Pahimmassa tapauksessa pariskunnan osapuolet joutuvat nukkumaan eri makuuhuoneissa, mutta häiriötä voi hillitä myös lääketieteellisin keinoin, kuten lääkityksellä.
Lähde: Glamour
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huh mitä luksusta! Sara Siepin tuoreet vauvahankinnat eivät sovi jokaisen kukkarolle
- Sami Uotila suuteli kaunottaren kanssa yökerhossa – kuumaa!
- Erika Vikmanilta rohkea veto – faneilta suoraa puhetta
- Vau! Shirly Karvinen teki leuat loksauttavan muodonmuutoksen!
- Yllättävä käänne Iida Vainion raha-asioissa – ”Oli sellainen käsitys, että rahaa tulee”
- Kasinorakastajan blogi: Monopoli kummittelee vielä tulevaisuudessakin!
- Ex-prinssi Andrew pääsi vapaalle jalalle – uusia epäilyttäviä kuvia vuoti julkisuuteen
- Sara Sieppi sanoi hyvästit Pyry-rakkaalle – surullinen julkaisu
- Poliisi pidätti ex-prinssi Andrew’n – tämä tilanteesta tiedetään nyt
- Iida Vainio ja Archie Cruz pakenivat Helsingistä – pariskunnalla edessään uusi arki
- Sara Sieppi sanoi hyvästit Pyry-rakkaalle – surullinen julkaisu
- Erika Vikmanilta rohkea veto – faneilta suoraa puhetta
- Vau! Shirly Karvinen teki leuat loksauttavan muodonmuutoksen!
- Ex-prinssi Andrew pääsi vapaalle jalalle – uusia epäilyttäviä kuvia vuoti julkisuuteen
- Yllättävä käänne Iida Vainion raha-asioissa – ”Oli sellainen käsitys, että rahaa tulee”
- Iida Vainio ja Archie Cruz pakenivat Helsingistä – pariskunnalla edessään uusi arki