Neljä hyvää syytä harrastaa talvella enemmän seksiä
Suomessa on tänä vuonna saatu kokemuksia lumesta ja talvesta jo marraskuun alussa. Jotkut tykkäävät aikaisesta talvesta ja jotkut eivät.
Asiantuntijoiden mukaan pariskunnat harrastavat talvella enemmän seksiä kuin muina vuodenaikoina. Psykoterapeutti Kelley Kitley kertoo, että talvella on vähemmän häiriötekijöitä, jotka estäisivät seksin harrastamista. Lisäksi monet muut asiantuntijat ovat todenneet, että talvella kannattaa peuhata makuuhuoneessa, koska siitä on ihan todellista hyötyä.
1. Vapauttaa endorfiineja
Monet kärsivät kausiluonteisesta masennuksesta etenkin pimeään vuodenaikaan. Seksi auttaa asiaan, koska silloin kehosta vapautuu endorfiineja, jotka saavat aikaan hyvänolontunnetta.
2. Parantaa vastustuskykyä
Talvisin flunssa vaivaa lähes jokaista. Tutkimuksissa on todettu, että seksin avulla on mahdollista parantaa omaa sisäistä immuunijärjestelmää, joka auttaa torjumaan flunssaa.
3. Vähentää stressiä
Seksin on todettu helpottavan stressiä ja jännitystä, joka ei ole riippuvaista vuodenajoista. Mutta joidenkin on vaikeampi hallita ja käsitellä stressiä talvella käpertyneenä kotioloihin, koska ulkona on kylmä, eikä tarjolla ole niin paljon erilaisia virikkeitä.
4. Auttaa nukkumaan paremmin
Talvisin ilma on kuivempaa. Sen takia moni heräilee öisin ja tuntee hengitysteiden olevan tukkoisia tai karheita. Jos saa orgasmin juuri ennen nukkumaan menoa, se vapauttaa kehossa erilaisia aineita, jotka takaavat paremmat yöunet.
Lähde: Popsugar
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tämä oire paljasti Tuukka Temoselle, ettei kaikki ollut Olga-vaimolla kunnossa
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta