Pettäjän kesä on kansainvälinen
Kesällä etelän turistikohteisiin suuntaavat suomalaiset haaveilevat syrjähypystä ulkomaalaisen kanssa, kertoo Victoria Milanin tuore kysely. Suomalaiset pettäjät himoitsevat kyselyn perusteella erityisesti Välimeren maissa asuvia rakastajia.
Kesä on pettäjien kulta-aikaa koko Euroopassa, mikä on näkynyt kävijäryntäyksenä Victoria Milanin palveluun. Uusien käyttäjien mielessä tuntuu olevan juuri ulkomaalaisen salarakkaan löytyminen tulevalle lomamatkalleen.
Suomen ensimmäinen varatuille tarkoitettu treffisivusto Victoria Milan kysyi alkaneiden kesälomien kunniaksi käyttäjiltään, millaisia tavoitteita heillä on tulevalle heinäkuulle. Vastaajista peräti kaksi kolmasosaa uskoi pettävänsä kumppaniaan lomiensa aikana. Heistä 63 prosenttia toivoo, että kesäheila löytyy etelän turistikohteisiin suuntautuvilta matkoilta.
”Aurinkoinen kesä ja jatkuva helle saavat vapaalla viilettävän suomalaisen mielikuvituksen laukkaamaan. Romanssi ulkomaalaisen kanssa on myös monelle pitkäaikainen fantasia, joten pienet kommunikaatiovaikeudet voivat vain lisätä kohtaamisesta saatavaa nautintoa”, Victoria Milanin perustaja Sigurd Vidal arvioi.
Tämän kesän suosituimmat ulkomaalaiset pettäjäehdokkaat tulevat Välimeren maista. Miesten mieliin olivat vastausten perusteella eniten espanjalaiset (26%), thaimaalaiset (16%) sekä italialaiset (12%) kaunottaret. Naiset taas toivoivat ulkomaalaisurokseltaan mieluiten Kreikan (36%), Espanjan (14%) tai Turkin (12%) passia. Venäläiset olivat sekä miesten että naisten toivomuslistoilla viimeisinä. Suomalaisnaisilta heltesi myös muutamia hajaääniä Gambian miehille.
Tietoa Victoria Milanista: fi.victoriamilan.com
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Nettikasinot 2026 – Mitä sinun pitää tietää ennen pelaamista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla