Suomessa harrastetaan seksiä entistä vähemmän – tutkimus selvitti mistä kiikastaa
Tuoreen tutkimuksen mukaan jopa puolet suomalaisista lakaisee seksuaalisen haluttomuuden ongelmat maton alle.
RFSUn teettämän tutkimuksen* mukaan jopa 20 prosenttia suomalaisista harrastaa seksiä vain joka toinen kuukausi tai harvemmin. Vähentynyt seksuaalinen halukkuus on lisääntynyt myös muualla Pohjoismaissa.
Seksi on tutkitusti olennainen osa paitsi hyvää parisuhdetta myös hyvää arkea. Kun arki on entistä vaativampaa ja hektisempää, voi tuntua siltä, ettei seksin harrastamiselle riitä enää energiaa. RFSUn tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisnaisista jopa 51 prosenttia kokee haluttomuutta. Miehillä vastaava prosentti on 29. Huolestuttavaa tästä tekee sen, ettei haluttomuudelle tehdä mitään. Naisista 47 prosenttia vastanneista, ja miehistä jopa 53 prosenttia vastanneista, kertoi jättävänsä ongelman huomioimatta.
Usein haluttomuuden takana on stressiä ja kiirettä, mutta myös fyysisiä vaivoja, kuten limakalvojen kuivumista, häiriöitä hormonitasapainossa tai väsymystä. Tutkimusten mukaan suomalaisten suurimmat syyt halujen vähentymiseen olivat juurikin väsymys (48 prosenttia) ja stressi (32 prosenttia).
Vastauksena ongelmaan RFSU lanseeraa lisäenergiaa antavat Lust & Energy -ravintolisät. Tuotteista on sekä naisten että miesten tarpeisiin räätälöidyt versiot. Uusien Lust & Energy -ravintolisien vaikutus perustuu osaltaan lisäenergian saamiseen. Ravintolisät sisältävät runsaasti elintärkeitä aminohappoja, vitamiineja ja hivenaineita, jotka tuovat lisäpotkua arkeen. Naisille suunnatussa versiossa on lisäksi muun muassa limakalvojen hyvinvointiin vaikuttavia ainesosia ja miesten tuotteessa seleeniä, joka myös edistää normaalia spermantuotantoa.
Ravintolisä on kätevässä tablettimuodossa, ja suositushinnaltaan 19,90 € maksavassa purkissa on runsaan yhden kuukauden annos. RFSUn Lust & Energy -ravintolisiä myyvät hyvin varustetut päivittäistavarakaupat tammi-helmikuusta 2017 alkaen.
TIETOA LUST & ENERGY -RAVINTOLISISTÄ
Ravintolisistä on sekä naisten että miesten tarpeisiin räätälöidyt versiot. Molemmissa tuotteissa on korkea pitoisuus L-arginiinia ja L-sitrulliinia, ja näiden lisäksi muita terveydelle ja hyvinvoinnille tärkeitä ainesosia. Antioksidantit, vitamiinit ja kivennäisaineet lisäävät energiaa ja yleistä hyvinvointia. Ravintolisien vaikutuksia ovat mm. lisääntynyt halu, pirteämpi olo, parempi jaksaminen ja lisääntynyt energia.*
Tuotepakkaus sisältää 100 tablettia. Päivittäinen annos on kolme tablettia, jotka voidaan ottaa yhdellä kertaa.
Ravintolisä naisille:
- Sisältää runsaasti L-arginiinia ja L-sitrulliinia.
- Limakalvoille: Sisältää biotiinia, B2-vitamiinia ja niasiinia, jotka edistävät limakalvojen pysymistä normaaleina.
- Hormonitasapaino: B6-vitamiini edistää hormonitoiminnan säätelyä.
- Sisältää runsaasti L-arginiinia ja L-sitrulliinia.
- Normaali testosteronitaso: Sinkki on kivennäisaine, joka edistää veren testosteronitasojen pysymistä normaalina ja edistää normaalia hedelmällisyyttä ja lisääntymistä.
- Spermatogeneesi: Seleeni on kivennäisaine, joka edistää normaalia spermatogeneesiä eli siittiöiden muodostumista.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Uusi käänne Helena Koivun rikosjutussa
- Kasinorakastajan blogi: Pelaajansuojaa vai näennäissuojaa?
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”