Tällaisiin asioihin on syytä varautua uudessa parisuhteessa
Jos sinulla on uusi parisuhde, nämä vinkit ovat sinulle.
Suurin osa meistä haluaa löytää rakkauden ja kun lopulta päädyt parisuhteeseen, on alkuaika ihanaa huumaa. Kuitenkin, vaikka alussa ihmiset ovat hyväkäytöksisiä, muttuvat jutut arkisimmiksi suhteen vanhentuessa. Muun muassa tällaisiin asioihin tulet törmäämään suhteen aikana.
1. Piereskely.
2. Lievä valehtelu. Useat saattavat kertoa elämästään asioita, joita ei oikeasti ole tapahtunut.
3. Jätät kumppanisi ensimmäistä kertaa ystäviesi keskelle yksin ja mietit jatkuvasti, kuinka hän pärjää.
4. Fantasioiden paljastuminen.
5. Todellisten ruokatottumusten paljastuminen. Ehkäpä smoothiet ja salaatit eivät olekaan jatkuvasti ruokalistalla.
6. Vessakäynnit. Aluksi kumppani saattaa peittää vessakäyntien ääniä, mutta lopulta sekin tapa poistuu.
7. Törmäätte yhdessä jomman kumman eksään.
8. Jossain vaiheessa paljastatte, kuinka monta seksikumppania kummallakin on ollut. Tämä voi järkyttää.
9. Kumpi maksaa laskut vai pistetäänkö puoliksi? Tämä kysymys nousee esille varmasti.
10. Ehkäisykeskustelu. Millaista käytetään pidemmän päälle?
11. Lapsikeskustelu. Haluaako kumpikaan lapsia tai kummatkin? Tai kenties vain toinen? Tämä olisi hyvä käydä jo alussa, jotta yllätyksiä ei tule.
Lähde: EliteDaily
Kuva: Pixabay
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”