Tämän takia isä ei halua seksiä isänpäivänä!
Valtakunnallinen Totuus isänpäivästä -tutkimuksen mukaan suomalaisille isille ei seksi kelpaa isänpäivänä.
Tutkimuksessa kysyttiin 800 suomalaiselta mieheltä ajatuksia isänpäivän vietosta. Tuloksista on mahdollista luoda tarkka kuva suomalaisen nykymiehen sielunmaisemasta. Isänpäivä on voimakas katalyytti, joka tuo esiin nykyisyyden kriisit.
Laaja tutkimus osoittaa että isänpäivä-traditio on juurtunut Suomeen pysyvästi ja että suurin osa suomalaista miehistä on tyytyväisiä sen keskeiseen sisältöön. Isänpäivän ylivoimaisesti suosituin ohjelmanumero on oman perheen kanssa puuhailu.
Vanhoja isänpäivätraditioita puolustettiin raivokkaasti. 69,5 % oli sitä mieltä että isänpäivää ei tarvitse kehittää ollenkaan ja ¾ vastanneista torjui ajatuksen isänpäivän aatosta, jolloin isä voisi kokeilla uusia tapoja olla päivänsankarina.
Esimerkiksi vain 31,4 % toivoi seksiä puolisonsa kanssa. Miksei seksi kelpaa isänpäivänä? Tutkimusraportti esittää selitykseksi, että seksi suomalaiskodeissa on nykyään niin arkista puuhaa että isänpäiväviikonloppuna siitä voi pitää hieman paussiakin. Isänpäivä voi myös saada suomalaiset miehet ymmärtämään seksin ja isyyden yhteyden jotenkin kirkkaammin ja siksi seksi ei maistu. Seksin asemaa vaihtoehtoisena ohjelmanumerona uhkasi oikeastaan vain hyvälaatuinen jääkiekko- tai jalkapallomatsi.
– Ei mitään yllättävää tässä, lätkä ja futis ovat isille kuitenkin mieluisia. Tavallinen arki on ilmeisesti suomalaisille isille jännittävää ja erityistä tai sitten isänpäivän vietossa keskeistä on ylläpitää roolia ammoisten aikojen ihanneisistä, tutkimuksen tilanneen Viasat Finlandin toimitusjohtaja Johannes Leppänen toteaa.
Tutkimus toi esiin aikaisemmin vähemmän tunnettuja puolia isyydestä ja miehisyydestä. Laajasta otannasta 7,5 % kannatti isänpäivän viettoa lasten legoja patterin ja seinän välistä kaivaen. Heistä vain puolella lapset asuu enää kotona. Myös anopin autoon talvirenkaiden vaihtaminen sai kannatusta 6,3 % vastanneista. 1,8 %:n mielestä isänpäivän aatto on hyvä hetki suorittaa jokasyksyinen hiekkalaatikon hiekan vaihto.
– On tässä näkyvissä selvä hämmennys. Isät ovat edistyneet monilla elämänaloilla, hiekkalaatikolla päivystetään muiden isien kanssa, kotityöt jaetaan tasaisesti ja nyt kun olisi tilaisuus juhlia isyyttä, ollaan todella vanhoillisia. Isät kaipaavat uusia raikkaita ideoita ja meidän tehtävä on luoda niitä. Isät pitää pelastaa itseltään ja NHL-matsit isänpäivän aattona on meidän ensimmäinen askel. Lahjana kaikille suomalaisille isille pidämme kaikki Viasat Sport -kanavat auki koko isänpäiväviikonlopun, Leppänen kertoo.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lotta Hintsa hehkui vauvakutsuilla – Aviomiehen liikuttava tempaus herkisti
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet