Tämän takia parisuhde lihottaa sinua!
Tämä ei välttämättä ole hyvä uutinen parisuhteessa oleville, mutta australialaisen yliopiston tekemä tutkimus vahvistaa, että parisuhde lihottaa molempia osapuolia.
Central Queensland Universityn tutkimuksessa todettiin, että rakastuminen aiheuttaa tyytyväisyyttä, jolloin toiseen ei enää tunne tarvetta tehdä vaikutusta. Tämän vuoksi ihmiset lakkaavat välittämästä painostaan.
Tutkimusta johtanut Stephanie Schoeppe sanoo, että parisuhteessa olevien ei enää tarvitse näyttää hoikalta eikä puoleensavetävältä kumppanin etsintää varten, jolloin he alkavat syödä enemmän ruokia, joissa on paljon rasvaa ja sokeria. Lasten vanhemmilla on myös tapana syödä lapsilta syömättä jääneitä ruokia ja välipaloja.
Parisuhteessa olevilla on tutkimuksen mukaan yleensä ottaen terveellisemmät elintavat kuin sinkuilla, mutta edellä mainituista syistä johtuen he silti lihovat sinkkuja enemmän.
Tutkimustulokset saatiin analysoimalla 15 000 vapaaehtoiselta 10 vuoden aikana saadut kyselytiedot.
Lähteet: Unilad, New Scientist
Kuva: Pixabay
LUE MYÖS:
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan