Tutkimus: Nuoret naiset pakotetaan peppuseksiin!
Uuden tutkimuksen mukaan nuoria naisia yhä useammin ”pakotetaan tuskalliseen anaaliseksiin”, uutisoi brittiläinen Independent.
Tutkimuksessa haluttiin selvittää, miksi nuori heteroseksuaalinen pariskunta haluaa harrastaa anaaliseksiä.
Tutkimuksessa haastateltiin 130 teiniä iältään 16-18 kolmella eri paikkakunnalla Englannissa. Tutkimuksessa paljastui, että syynä on pakottava ilmapiiri, jossa hyväksyntä ei aina ole prioriteetti pojilla, jotka haluavat suostutella tytöt anaaliseksiin.
Tutkimuksen mukaan anaali heteroseksi on ”tuskallista, riskialtista ja pakotettua, varsinkin naisille”, kun miehet kertoivat, että heidän odotettiin suostuttelevan tai pakottavan vastahakoisia kumppaneitaan.
– Anaaliseksi on kasvattanut suosiotaan nuorten keskuudessa, vaikka pornografiasta usein nähtyä miehen ja naisen välistä anaaliyhdyntää ei yleensä mainita seksuaalisuutta käsittelevässä opetuksessa, eikä yleensä sosiaalisessa kanssakäymisessäkään, kerrotaan BMJ Open -lääketiedesivustolla julkaistussa tutkimuksessa.
Haastatellut nuoret käyttivät anaaliseksissä hyvin harvoin kondomia. Poikien kesken jopa vaikutti olevan kilpailua siitä, ovatko he harrastaneet anaaliseksiä tyttöjen kanssa. Pojat myös halusivat kopioida, mitä olivat nähneet pornofilmeissä ja sanoivat, että ”se on tiukempi”. Pojat myös olettivat, että sitä ei tehtäisi, ellei siitä nautittaisi. Monille pojille oli myös itsestään selvää, että naiset eivät yleensä itse pyydä peppuseksiä, joten heidät tulee taivutella tai pakottaa siihen.
Jotkut miehet haluavat peppuseksiä, vaikka tietävät sen satuttavan puolisoaan. Jotkut väittivät työntymistä ”väärään” paikkaan vahingoksi, vaikka tekivät sen tahallaan.
Tutkimuksessa saatujen tietojen avulla pyritään vähentämään pakottamisen normalisoitumista.
Lähde: Independent
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”