Uskottomuus voi aiheuttaa sydänkohtauksen – tässä syy!
Pettäminen on pahaksi muullekin kuin avioliiton onnellisuudelle. Italialaistutkijoiden mukaan uskottomien miesten riski saada sydänkohtaus kasvaa huomattavasti.
Salasuhteet etenkin miestä itseään nuorempien naisten kanssa ovat terveydelle erityisen vaarallisia.
Firenzen yliopiston tutkijat etsivät lääketieteellisistä julkaisuista avainsanoja ”uskottomuus”, ”avioliiton ulkopuoliset suhteet” ja ”miehet”. Tuloksista ilmeni, että sydänkohtaukset olivat suhteellisen harvinaisia miehen vehtaillessa oman vaimonsa kanssa. Sen sijaan rakastajattarien yhteydessä ilmenneet, jopa kuolemaan johtaneet sydänkohtaukset, olivat huomattavan yleisiä.
Tutkijat löysivät rakastajattaren makuukamarissa kesken yhdynnän tapahtuneisiin kuolemaan johtaneisiin sydänkohtauksiin selkeitä syitä.
Merkittävä kuolemaan johtanut tekijä oli valtimontukkeuman repeäminen, joka vastasi kolmanneksesta kuolemantapauksista. Toinen suuri pettäjien kuolemaan johtanut tekijä oli sukupuoliyhteyden aikainen sydänkohtaus.
– Avioliiton ulkopuoliset suhteet voivat olla terveydelle vaarallisia siksi, että rakastajattaret ovat usein nuorempia kuin miesten varsinaiset vaimot. Vaimoa nuoremman rakastajattaren kanssa harrastettu seksi voi olla kehoa enemmän rasittavaa ja lisäksi hyvin usein yhdyntää ennen on syöty ja juotu raskaasti, tutkimusta johtanut Alessandra Fisher kertoo.
Pettävien miesten terveyttä haittaavaa stressiä lisäävät myös huono omatunto suhteesta sekä uskottomuuden salailu vaimolta.
Kuva: Pixabay
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”