Varoitus! Näistä syistä kondomi voi pettää
Kondomi on erinomainen ehkäisyväline. Ne ovat halpoja. Niitä on helposti saatavilla. Ne ehkäisevät sukupuolitaudeilta ja raskauksilta. Mutta ne toimivat ainoastaan silloin, kun ne pysyvät ehjinä.
Alla on lueteltu asioita, jonka vuoksi kondomi voi rikkoutua. Joten nämä kannattaa pitää mielessä seuraavalla kerralla.
1. Parasta ennen –päivämäärä on mennyt umpeen. Päiväys on merkitty kondomipakettiin, joka kannattaa tarkistaa.
2. Säilytyspaikka. Lämpö vahingoittaa lateksikondomeja. Esimerkiksi lompakko ei ole hyvä säilytyspaikka. Sen sijaan lääkekaappi tai yöpöydän laatikko on.
3. Kitka. Etenkin anaaliseksi aiheuttaa kitkaa, joka voi rikkoa kondomin. Joten kannattaa muistaa voitelu ja käyttää ylimääräisiä liukasteita, jos sille on tarvetta.
4. Väärä voiteluaine. Lateksikondomien kanssa ei sovi öljypohjainen liukaste. Joten kannattaa käyttää vain vesipohjaisia liukasteita.
5. Epäsopiva. Kondomi ei toimi, jos se on liian pieni tai liian iso.
6. Nainen on tiukka. Naisen emättimen lihakset voivat olla tiukkia, jolloin kondomi voi revetä. Tällöin kannattaa käyttää liukastetta riittävän paljon.
Lähde: Popsugar
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa