Suomalainen mies syö nakkinsa mieluiten yksin!
Atrian Suureen suomalaiseen nakkitutkimukseen osallistui yli 1 200 vastaajaa. Tutkimuksessä kävi ilmi, että suomalaiset miehet eivät mielellään ja nakkejaa muiden kanssa, vaan herkuttelevat nakeilla mieluiten yksin, kun naiset puolestaan jakavat nakkinsa muiden kanssa.
Myös ikä vaikuttaa nakkimieltymyksiin: nuoremmille maistuu mausteisempi nakki ketsupin kera, vanhemman väen suosiessa lihaisaa ja kuorellista nakkia sinapilla. Huumorisävytteisen tutkimuksen tuloksia havainnollistaa Fok_it-sarjakuvasta tunnetun Joonas Rinta-Kannon infograafi-kuvitus.
Atrian nakkitutkimus paljastaa, että nakit ovat suomalaisille helppo arkiruoka, joka kuuluu ikään tai sukupuoleen katsomatta kodin ruokapöytään. Suomalaisille nakkiruokien ylivoimainen kunkku on nakit ja muusi. Tämä klassikkoruoka on jopa neljäsosan kyselyyn vastanneen suosikki. Toiseksi suosituimmalle sijalle nousi perinteinen nakkikastike.
Suomen nakkimaakunnaksi kyselyssä puolestaan ylsi Kainuu, jossa yli puolet kyselyyn vastanneista syö nakkeja vähintään kerran viikossa.
Kurkkusalaatti on ketsuppia suositumpi
Miehillä ja naisilla on nakkien suhteen melko samanlainen maku, mutta erojakin löytyy. Lähes kolmannes miehistä (28 %) kertoo nauttivansa nakkeja mieluiten yksin, kun vastaavasti naisista lähes puolet (40 %) kertoi syövänsä nakit mieluiten perheen kanssa.
Tutkimuksesta ei käy ilmi, miksi miehet eivät jaa nakkejaan, mutta yksi syistä lienee miesten mieltymys ahmia nakkeja nakkikioskilla. Joka toinen miesvastaaja nimittäin kertoi nakkien maistuvan yöruokana nakkikioskilta syötynä, kun taas 46 % naisvastaajista kertoi nakkien maistuvan arkiruoan lisäksi mieluiten retkieväänä nuotiolla paistettuna.
Jos suomalaiset nauttivat nakkeja sellaisenaan, sipaistaan päälle mieluiten sinappia. Toiseksi suosituin lisäke nakille on kurkkusalaatti ja kolmantena vaihtoehtona tulee ketsuppi.
Suomalaisten nakkimaku muuttuu iän myötä
Kaikkien ikäryhmien mielestä täydellinen nakki on maukas. Nuoret, 15–24-vuotiaat suosivat kuitenkin mieluiten kuorettomia ja mausteisia nakkeja.
25–35-vuotiaat arvostavat itsetehtyjä ja tulisilla mausteilla höystettyä nakkeja.
35–44-vuotiaat kiinnittävät huomiota terveellisyyteen ja hakevat vähärasvaisia ja vähäsuolaisia nakkivaihtoehtoja.
Nakin rakenteeseen kiinnitetään huomiota erityisesti 45–54-vuotiaana, jolloin nakin halutaan olevan napakka ja napsahtava. Lihaisaa ja kuorellista nakkia suosivat yli 55-vuotiaat.
Suuri suomalainen nakkitutkimus
Atria otti selvää suomalaisten nakkimieltymyksistä kyselytutkimuksella, johon vastasi 1 258 suomalaista. Naisten osuus vastaajista oli 61 % ja miesten osuus 39 %. Kyselytutkimus toteutettiin 3.–19.9. välisenä aikana digikyselynä ja tutkimuksen näyte koottiin Atrian Facebook-yhteisön sekä Atrian digikanavien kautta.

LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Nettikasinot 2026 – Mitä sinun pitää tietää ennen pelaamista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa