Suomalaiset vuokramökit kiinnostavat myös ulkomaisia lomailijoita – mökkejä silti vielä vapaana jopa juhannukselle
Vaikka et omistaisi kesämökkiä, pääset silti kokemaan täyttä mökkeilyn tunnelmaa vuokraamalla sellaisen vaikkapa muutamaksi päiväksi.
Tarjontaa löytyy, sillä vuokramökkejä on tarjolla Suomessa noin 12 000 ja Lomarenkaan liiketoimintajohtaja Juha Purhosen mukaan vapaita mökkejä löytyy vielä kaikille kesän viikoille.
Vapaita mökkejä jopa juhannuksena
Kaikilla kesäviikoilla on vielä valinnanvaraa. Jopa juhannusmökkejä on vapaana, erityisesti pohjoisemmassa Suomessa. – Tämä kesä on myynnillisesti hyvä. Pientä kasvua on tulossa vaikka verrataan vuoden takaiseen helteiseen huippukesään, sanoo Purhonen.
– Suomalaiset nauttivat selkeästi tänä kesänä kotimaan lomatunnelmista, eikä perheillä ole tarvetta karata etelän turistirannoille. Kotimainen vuokramökki on monen mielestä helppo ja ekologinen ratkaisu kesäloman vietolle, Purhonen toteaa.
Vuokramökille halvimmillaan 7 €/päivä/henkilö
Etelän rantaloman hintoja ei kotimaan vuokramökistä tarvitse aina pulittaa. – Halvimmillaan kuuden hengen vuokramökin saa viikoksi 300 eurolla, joka ei tee kuin seitsemän euroa henkilöä kohti vuorokaudessa, kertoo Purhonen.
Eniten kysyntää on mukavuuksin varustellulla kahden makuuhuoneen vuokramökillä, joka maksaa keskimäärin 600 euroa viikossa.
– Mökin voi vuokrata lyhyemmäksikin aikaa, kertoo Purhonen.
– Silloin hintakin putoaa ja lomanvietto on joustavampaa. Trendinä on, että lomaa ei enää vietetä viikon pätkissä, vaan ollaan muutama päivä tuolla ja toinen täällä.
Suomalaisissa vuokramökeissä on paljon vaihtelua
Vuokramökkien taso ja varustelu vaihtelee Suomessa runsaasti. – Siinä missä yhdelle kelpaa halpa erämökki, jossa saa vain katon pään päälle ja pöydän aamiaista varten, haluaa toinen kaiken viimeisen päälle, kertoo Purhonen. – Lomarenkaan vuokramökeistä suurin osa asettuu näiden kahden välimaastoon.
Kolmannes suomalaisten vuokramökkien asiakkaista tulee ulkomailta. Suurin ryhmä ovat venäläiset, mutta melkein yhtä paljon asiakkaita tulee Saksasta, Ruotsista, Iso-Britanniasta ja Sveitsistä. Siinä missä kotimainen perhe viipyy mökillä keskimäärin viisi vuorokautta, vuokraavat ulkomaalaiset mökkinsä yleensä viikoksi tai kahdeksi.
Suomalaisilla välityspalveluilla on listoillaan noin 12 000 vuokramökkiä. Välityspalveluista suurin on Lomarengas liki 4 000 mökillään. Tilastokeskuksen maaliskuussa 2019 julkaiseman selvityksen mukaan näillä vuokramökeillä kertyi viime vuonna 2,5 miljoonaa yöpymistä. Vuokramökkien osuus on siis noin 10 prosenttia kaikista Suomen majoitusliikkeiden yöpymisistä.
STT
Kuvat: Lomarengas
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!