Kuva: Unsplash - Taylor Friehl
Taloussanomat: Joulun suosikkijuomissa yksi nouseva trendi: ”Nyt halutaan luksusta”
Koronapandemian takia yhä useampi ostaa tänä vuonna joulun ajan alkoholijuomansa Alkosta, jossa eletään tällä hetkellä vuoden kiireisintä aikaa.
Alkon tuoteviestintäpäällikkö, Master of Wine, Taina Vilkuna kertoo Taloussanomille, että joulupöytään kuuluu yhä ikisuosikki punaviini sekä tietysti olut, mutta muitakin trendejä on nähtävissä.
Koska joulu vietetään tänä vuonna monessa kotitaloudessa ydinperheen kesken, Viikuna povaa myös kalliimpien viinien suosion kasvua.
– Ollaan valmiita satsaamaan enemmän. Ihmiset ovat jo aika kypsiä tähän tilanteeseen ja halutaan luksusta, hän kertoo Taloussanomille.
Juhlan ja luksuksen tuntua haetaankin hankkimalla joulupöytään myös kuohuviinejä ja shamppanjaa. Kuohuviinien suosio on kasvanut tasaisesti jo läpi koko koronavuoden.
Väkevimmistä alkoholijuomista suosioon ovat nousseet erilaiset ginit ja mallasviskit, jotka näyttävät syrjäyttävän muun muassa perinteisemmän konjakin.
Glögejä myydään edelleen paljon, mutta jo muutaman vuoden ajan trendinä on ollut tarjota glögiä sekoitettuna kuohuviiniin. Vilkunan mukaan juomasekoituksen suosion siivittämänä myös Alkon valikoimiin on tullut valmiita kuohuviinin ja glögin sekoituksia.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Lue myös: Tässäkö vuoden seksikkäin pikkujouluasu? Susanna Penttilän, 47, näyttää, kuinka asua kuuluu kantaa Christina Aguilera, 40, julkaisi jumalaisen kuuman videon: ”Hän ikääntyy kuin hienoin viini”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lotta Hintsa hehkui vauvakutsuilla – Aviomiehen liikuttava tempaus herkisti
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon